Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Milja
Kungas
@MiljaKungas milja.kungas@ess.fi

Esalainen

Hyvä mieli satunnaisesta junakohtaamisesta

Täpötäysi Z-juna matkalla Helsinkiin. Kolmevuotias on päässyt ensimmäiselle junamatkalleen ja istuu sylissäni hiukan ihmeissään.

Puolivälissä matkaa junaan änkeää lisää ihmisiä, moni joutuu seisomaan. Tiivistämme vähän, ja viereeni mahtuu istumaan kahdeksankymppinen rouva, joka alkaa jutustella. Ovat matkalla kirjamessuille herran kanssa. Niin mekin. Toteamme yhdessä, että varmaankin aika monen matkaajan kohde on sama, sen verran täyteen ahdettu juna on.

Matkan aikana juttelemme niitä näitä. Kolmevuotias mutustaa banaania ja hapankorppua matkalla. Sitten hän pyytää maitoa. Valitettavasti minulla ei ole edes vesipulloa, koska olin ajatellut ostaa pillimehun asemalta, mutta tulikin kiire junaan. Kolmevuotias pyytää uudelleen maitoa. Vastaan, että hän saa sitä sitten, kun ollaan perillä. Kolmevuotias alkaa kiemurrella. On kuuma, ja paljon ihmisiä, vähän outoakin. Vieressä rouva kannustaa poikaa myös:

– Ihan kohta ollaan perillä, sitten saat juotavaa.

Perillä Pasilassa rouva toteaa, että onpa reipas poika, kun jaksaa lähteä kirjamessuille:

– Vai pitäisikö kehua äitiä reippaaksi, kun jaksaa lähteä pienen lapsen kanssa, hän jatkaa hymyillen.

Kiitän ja toivotan mukavaa päivää. Kun ähräämme itsemme ylös penkistä, pariskunnan herra on jo ennättänyt kysyä, missä rattaamme ovat ja auttaa nostamaan ne ulos.

Erään kerran markkinapäivänä istuskelimme kolmen vesselini kanssa torikahvilassa Lahdessa herkuttelemassa letuilla. Viereisessä pöydässä istunut vanhempi herra alkoi jutustella. Siinä ehdittiin käydä läpi lastenlapsia ja kesäsäätä. Pojillekin herra jutteli – ja he takaisin.

Suomalaiset ovat jurottajakansan maineessa – ainakin olleet joskus. Ehkä me vain kuvittelemme niin. Suomalaiset toki arvostavat hiljaisuutta, mutta emme me täysin puhumattomia tuntemattomienkaan kanssa ole. Puhetta alkaa syntyä satunnaisissakin kohtaamisissa.

Joskus hiljaisuus on merkki kohteliaisuudesta. Annetaan toiselle oma rauha, varsinkin jos hän antaa merkkejä siitä, että haluaa olla yksin ajatustensa kanssa. Tai jos puhutaan, muistetaan myös kuunnella toista.

Ilahduttavan myönteisesti kanssaihmiset suhtautuvat myös lapsiin.

Kolmevuotias pitää kovasti ihmisistä ja on pienen ikänsä tykännyt vilkutella vastaantulijoille, tutuille ja tuntemattomille, kaupassa ja kadulla. On ihanaa huomata, että moni vilkuttaa takaisin, yleensä hymyillen. Joskus mietin, että ehkä se voi jollekin olla päivän ainoa kohtaaminen.

Jutellaan kun tavataan.

Milja Kungas
milja.kungas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi