Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Hanna
Myyrä
hanna.myyra@ess.fi

Esalainen

Sokkaa ei kannata aina päästää irti

Marraskuu on synkkä kuukausi. Suomessa ei ole pitkiin aikoihin juhlittu tähän vuodenaikaan erityisen hilpeästi – ehkä se ei sovi kansanluonteeseemme.

Hautausmaiden pyhäinpäiväiset kynttilät sopivatkin parhaiten suomalaisen marraskuiseen mielenlaatuun. Ne eivät ole räikeitä, vaan istuvat hiljaisesti hämärään myöhäissyksyn iltaan, vähän kuten me itsekin.

Jos ei amerikkalainen halloween, ei keinotekoinen positiivisuuskaan kovin hyvin meiltä luonnu. ’Ihan kiva’ on lahtelaisittain jo paljon sanottu. Ylisanoja ei hirveästi viljellä, ettei kukaan ylpisty.

Siitä huolimatta olen alkanut kaivata sitä, että vaikka suoranainen ystävällisyys vaikuttaa joskus monille mahdottomalta, synkkyyttä voisi lievittää se, että oltaisiin ainakin asiallisia.

Etenkin puskista on nykyisin tapana huudella, mitä sattuu, kun ei tarvitse ajatella, että vastaanottajana on ihan oikea ihminen. Ja tällä ihmisellä voi olla menossa hyvinkin vaikea elämänvaihe – sitähän ei tiedä, kun hän on tuntematon. Kun viestintää voi tehdä myös nimettömästi, monelta pääsee sokka irti eikä mietitä yhtään, mitä sanotaan tai kirjoitetaan.

En tiedä, auttaisiko se, että kuvittelisi vastaanottajaksi jonkin tuttavansa, vaikka hyvän ystävän tai miettisi, miten reagoisi, jos saisi itse samanlaisen viestin. Joskus voisi myös uhrata hetken sille, että miettii, millaisen kuvan viestissään itsestään antaa.

Palautteen annossa olisi erityisen merkittävää, että ei viestittäisi vihan vallassa. On eri asia todeta, että jossakin olisi hieman korjattavaa kuin sylkäistä, että ettekö te osaa edes tätä tehdä oikein.

Ensimmäinen tapa saattaa jopa johtaa korjauksiin, toinen vain todennäköisesti ottaa niin paljon viestin saajan päähän, että ei hirveästi tee mieli ryhtyä avuliaaksi.

Välillä tulee mieleen, että jotkut yksinkertaisesti saavat nautintoa muiden virheistä niin paljon, että heille on tärkeämpää päästä ne osoittamaan kuin reagoida tavalla, jolla virhe ei toistuisi. Palaute ei siten tähtää asioiden korjaantumiseen vaan siihen, että päästään osoittamaan omaa pätevyyttä.

ESS:n Näppikset-palsta on yksi paikka, josta löytää hyviä esimerkkejä sekä asiallisista, rakentavista viesteistä että viesteistä, joiden lähettäjät levittävät synkkyyttään vastaanottajiin. Niitä lukiessa tulee huono olo vaikka pahimpia viestejä ei edes julkaista. Asiallisesti kirjoitettu kritiikki ei samanlaisia tunteita herätä.

Uskomme kuitenkin siihen, että positiivisille viesteille on tilausta, etenkin, kun pimeys painaa. Tarkoituksenamme on julkaista lähiaikoina positiivisten näppisten koosteita, jos niitä vain tulee riittävästi. Ohjeet ovat voimassa ja löytyvät viereiseltä sivulta.

Hanna Myyrä
hanna.myyra@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi