Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Kimmo
Kangas
kimmo.kangas@ess.fi

Esalainen

Kuka huolehtisi hiljaisista?

Olen viime aikoina saanut tehdä juttuja lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tilastojen ja haastattelujen perusteella moni lahtelainen ja päijäthämäläinen tarvitsee tavallista enemmän tukea, olipa kyse sitten esimerkiksi mielenterveyden ongelmista tai oppimisvaikeuksista.

Tilanteen hyssyttely ja vähättely ei korjaa itsekseen tilannetta. On tärkeää, että ongelmista puhutaan niiden oikeilla nimillä, vaikka kuntapäättäjänä, vanhempana tai ihan tavallisena kuntalaisena ei varmastikaan ole mieltä ylentävää lukea, että hälyttävän moni oman kunnan lapsi ja nuori voi pahoin.

Se, että lasten ja nuorten avuntarve on tunnistettu, on askel oikeaan suuntaan. Olennaisinta tietenkin olisi, että tieto jalostuisi toimiksi, joilla tukea annettaisiin mahdollisimman aikaisin ja oikeilla tavoilla.

Valitettavasti näin ei tunnu tapahtuvan. Ongelmia ja samalla tukitoimia pallotellaan, siirrellään ja väistellään liian usein, niin kauan, että vaihtoehdoista on jäljellä ainoastaan se raskain ja kallein.

Yhteiskunnan, kuntien, perheiden ja yksilöiden näkökulmasta on sananmukaisesti kullanarvoista, että mahdollisimman montaa lasta ja nuorta autetaan heidän tarvitsemillaan tavoilla. Kansantaloudellisesta vinkkelistä Suomi tarvitsisi kaikkia tämän päivän lapsia ja nuoria yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi.

Valitettavasti tuen tarjoaminen sitä eniten tarvitseville ei riitä. Huolta pitäisi pitää myös esimerkiksi koululaisten hiljaisesta enemmistöstä.

Inkluusio merkitsee kaikkien oppilaiden kasvamista koulutusjärjestelmässä, jossa ei ole kuin poikkeustapauksissa erillisiä erityiskouluja ja erityisluokkia. Keskeistä ovat joustavuus ja kaikkien oppilaiden osallisuuden korostaminen. Varsin laaja konsensus lienee siitä, että inkluusio on hyvä toimintamalli, jos resurssit ovat kunnossa. Jos-sana pitäisi edellä olla kirjoitettuna kissankokoisilla kirjaimilla ja lihavoituna.

Lahdessa resurssit mitä ilmeisimmin eivät ole kunnossa. ESS on useissa jutuissaan kuullut varmaankin kymmeniä paikallisia opettajia. Kertomukset pääosin kylmäävät selkäpiitä. Jos vielä laajemman tuen oppilaille riittäisikin apua ja huomiota, jää iso osa luokasta kärjistetysti sanoen oman onnensa nojaan.

Nykypäivän koulunkäynti on sattuneesta syystä alkanut kiinnostaa selvästi aiempaa enemmän, kun oma esikoinen meni kouluun. Koulun alku on mennyt mainiosti, koulu ja opettajat vaikuttavat vallan erinomaisilta. Silti yksi esikoisen kommentti oli pysäyttävä.

”Äiti, en ole oppinut koulussa vielä mitään uutta”.

Hetken kuluttua mieleen muistui sentään opittuina suurempi kuin ja pienempi kuin -merkit. Jotain siis kuitenkin. Esikoisen kommentin ja opettajien kertomusten jälkeen ei voi välttyä ajatukselta, että heikoimmassa asemassa olevien lisäksi myös hiljainen enemmistö kaipaisi ärhäköitä puolustajia barrikadeille.

Yhtälö vaikuttaa kuitenkin musertavan vaikealta. Mistä ja miten ihan jokainen lapsi ja nuori saisi tarvitsemansa tuen?

Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X