Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Emmi
Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi

Esalainen

Miten mummo asuu?

Kirjoitan työssäni aika usein vanhuspalveluista. Viime aikoina olen saanut tutustua palveluasumiseen pintapuolisesti myös omaisen roolissa, kun oma mummoni ei enää pärjännyt kotona. Ensin hän joutui tai pääsi, miten sen nyt ottaa, Salpakankaan terveysaseman vuodeosastolle. Juuri sinne siis, missä suunnitelman mukaisesti kenenkään ei pitänyt asua. Näinhän sanottiin, kun vuodeosastoja pari vuotta sitten suljettiin. Niiden on tarkoitus olla lyhyen kuntoutumisen ja tervehtymisen paikkoja.

Mummo kuitenkin viipyi osastolla pari kuukautta. Sinä aikana arvioitiin, voiko mummo mennä vielä kotiin ja jonotettiin palvelutalopaikkaa. Vuodeosasto oli kyllä sinänsä ihan mukava paikka. Vaikka se on toiminnoltaan hieman vanhanaikainen, henkilökunta oli ystävällistä ja kaikki toimi.

Sen vain saimme huomata, että vanhuksen liikuntakyky todellakin katoaa hätkähdyttävän nopeasti, kun päivä kuluu enimmäkseen vuoteessa. Alussa hän olisi ehkä voinutkin palata vielä kotiin, mutta muutaman viikon makuutuksen jälkeen ei ainakaan.

 

Sittemmin mummo on ollut kahdessa eri palvelutalossa. Niissäkin henkilökunta on ystävällistä, mutta kiireisen näköistä. Joskus mummo on kovin levoton, kun menemme häntä katsomaan. Hänellä saattaa olla jotain mielessään, mutta koska puhuminen on hänelle hankalaa, hän ei saa nopeasti ajatustaan puettua sanoiksi. Viimeksi kesti koko vierailun ajan, kunnes lopulta ymmärsimme, että hän toivoi, että saisi liikkua palvelutalossa rollaattorilla eikä pyörätuolilla. Rollaattori olikin hänelle kuulemma tilauksessa, mutta kukaan ei ollut tullut kertoneeksi siitä mummolle. Olikohan hän yrittänyt kysyä?

Se mietityttää, miten paljon kiireisillä hoitajilla on oikeasti aikaa pysähtyä kuuntelemaan niitä asukkaita, jotka eivät saa sanottua asiaansa selkeästi. On aika karmea ajatus, että yrittäisi päivästä toiseen saada asiaansa kuulluksi, mutta kukaan ei pysähdy. Kuitenkin tutkitustikin juuri pienet arkiset asiat ovat niitä, joita ihmiset eniten kaipaavat, niin kotihoidossa kuin palvelutaloissakin.

 

Onneksi uuttakin keksitään. Tulevaisuudessa yhä useampi ihminen asuu kotona kotihoidon varassa. Ja niinhän suurin osa ihmisistä haluaakin, mutta se asettaa kotiin tuotaville palveluille painetta. Ei riitä se, että hoitaja pyörähtää kotona vartin päivässä aamuin illoin, ja muuten ollaan yksin.

Omaan korvaani kuulostaa mukavalta ajatus senioriasunnoista, joissa jokainen asuu kotonaan, mutta yhteisiin tiloihin on helppo mennä. Mukavalta kuulostaa ajatus korttelista, jossa ikäihmiset ja opiskelijat asuvat lähekkäin ja voivat hyötyä toisistaan. Myös perhehoitomalli on kiinnostava. Siinä vanhukset muuttavat perhehoitajan kotiin asumaan, kukin omaan huoneeseen.

Silti paljon vastuuta jää myös meille omaisille ja oikeastaan ihan kaikille. Pitäisi asennoitua yksilökeskeisyydestä takaisin yhteisöihin. Kuka tahansa voi vilkaista, onko naapuria näkynyt jalkeilla. Voi käydä kahvilla puolitutun mummon luona, eikä sitä varten tarvitse edes ilmoittautua vapaaehtoiskurssille.

Isoja pieniä asioita, mutta hieman vaatii kehtaamista.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi