Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Jannika
Melkko
jannika.melkko@ess.fi

Esalainen

Koira tekee kodista kodin ja arjesta rikkaan

Viime aikoina on tullut pohdittua sittisontiaisia ja kuolleita myyriä. Sitä, miten niitä on niin paljon, ja etenkin sitä, miten ihmeessä kolmikuinen koiranpentu onnistuu löytämään ne kaikki.

Ja pistämään poskeensa, tietysti.

Kuoriaisten ja jyrsijöiden lisäksi olen miettinyt myös sitä, miten edellisessä elämässäni kuukausi sitten käänsin aamukuuden aikaan vielä kylkeä sen sijaan, että olisin repinyt lähimetsän flooraa, faunaa ja ihmisten pudottamia nenäliinoja naskalihampaiden otteesta.

Yhtenä aamuna pentu löysi harvaan kuljetulta polulta sukankin. Sitä ihmettelen edelleen.

Ehkä kyse on toisenkin koiran kohdalla vielä uutuuden viehätyksestä, mene ja tiedä. Ehkä kolmannen jälkeen mieli muuttuu, tai kenties neljännen.

En kuitenkaan jaksa uskoa niin. Väitän, että nelijalkainen talossa tekee kodista kodin. Koira täyttää elämässä sellaisen aukon, jonka olemassaoloa ei koirattomana aina tule ajatelleeksikaan.

Nyt pennun muutettua taloon muutoksen kuitenkin huomaa selvästi. Palaset ovat jälleen kohdillaan, arki uomissaan ja elämä niin monin verroin rikkaampaa, ettei eloa ilman koiraa osaisi enää kuvitellakaan.

Tulkoon vastaan vaikka tuhat myyrää ja kasoittain lantaa, jossa pyöriä. Kuolaantukoon kiiltävät pinnat ja hyvästi karvattomat vaatteet. Olkoon yöllisiä herätyksiä muutaman tunnin välein, tai pitäköön pentu hereillä vaikka läpi yön, sama se.

Sillä loppujen lopuksi mikään edellä mainittu ei juurikaan paina vaakakupissa. Koira antaa moninkertaisesti enemmän kuin ottaa.

Pennulle maailma on uusi ja ihmeellinen paikka, ja yhtenään tuntuu, että yhdessä lenkkeillessämme osa tuosta asenteesta tarttuu itseenkin.

Ympäröiviä yksityiskohtia, vaikkapa niitä myyriä, laittaa väistämättä merkille aiempaa herkemmin ja maailmaa katselee entistä kiinnostuneemmin. Horroksessa kulkemiseen ei ole varaakaan, sillä pennun kanssa täytyy pitää silmät selässä.

Suomalaisia pidetään jäyhänä ja vähäpuheisena kansana. Vaikka stereotyyppinen kuvaus onkin suurelta osin liioiteltu, kätkeytyy siihen totuuden hiven. Harvapa aloittaa ventovieraan kanssa keskustelua bussipysäkillä, osa ei saa suutaan auki edes silloin, kun syytäkin olisi.

Koiranpennun kanssa kävellessä liki jokainen vastaantulija jää joko juttelemaan tai vähintäänkin katsoo silmiin ja hymyilee. Se lämmittää.

Pentuaika on kärsivällisyyskoe ja ihmisenä kasvamista. Parhaimmat asiat eivät useinkaan tapahdu sormia napsauttamalla. Paitsi silloin, kun pentu jättää napsautuksesta ruukkukasvin nyhtämisen sikseen ja pinkaisee syliin.

Jannika Melkko
jannika.melkko@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi