Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Jannika
Melkko
jannika.melkko@ess.fi

Esalainen

Kuinka monta kuolemaa kuljetusala vaatii?

Maaliskuinen sunnuntaiaamu Barcelonassa reilut pari vuotta sitten oli aurinkoinen, lämmin ja yksi tähänastisen elämäni ahdistavimmista.

Olin miettinyt, osallistuako edellisenä iltana Valencian kaupungissa järjestettyyn Las Fallas -tulikarnevaaliin, mutta päättänyt lopulta jättää tapahtuman väliin. Barcelonassa opiskeleville vaihto-opiskelijoille suunnatun bussimatkan aikataulu oli vaikuttanut hengästyttävän täyteen ahdetulta.

Ystäväni osallistui. Olihan opiskelijavaihdon aikana tarkoitus kokea niin paljon kuin mahdollista, elää elämän parasta aikaa, tutustua itseensä ja maailmaan. Nukkua ehtisi myöhemminkin.

Aamulla uutisvirta täyttyi runnoutuneen linja-auton kuvista.

Juhlista palaavia vaihto-opiskelijoita kuljettanut bussi oli hetkeä aiemmin ajautunut vastaan­tulevien kaistalle, törmännyt toiseen autoon ja kaatunut. Bussissa olleista 61 matkustajasta 13 oli kuollut ja kymmeniä kiidätetty sairaalaan.

Sitä tunnetta ei unohda ikinä. Paniikinsekaista kauhua, kun hetken luuli menettäneensä tärkeän ihmisen, ja koko kehon valtaavaa surua, kun tajusi, että moni muu oli juuri menettänyt.

Se sama tunne nousi pintaan ja sai ihon kananlihalle viikko sitten, kun Etelä-Suomen Sanomat uutisoi, että Suomessa bussikuskit ajavat yhä useammin pitkiä matkoja ilman lakisääteisiä taukoja (ESS 12.7.).

Lain mukaan ajoaikaa saa olla päivässä enintään yhdeksän tai kahdesti viikossa kymmenen tuntia. Tauotta saa ajaa korkeintaan 4,5 tuntia. Sen jälkeen on pidettävä 45 minuutin tauko.

ESS:n haastattelema entinen kuljettaja kertoo ajaneensa 15 tunnin työpäivän ilman taukoja. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT vahvistaa, että ajo- ja lepoaika-asetuksen noudattamisessa on alalla vakavia puutteita.

Vastaavat säädökset ovat voimassa myös Espanjassa, mutta niitä noudatetaan ja valvotaan vaihtelevasti. Bussiturma nosti vuonna 2016 kauko- ja tilausajoliikenteen epäkohdat hetkeksi näyttävästi julkisuuteen.

Pian bussiturman jälkeen nimittäin selvisi, että räikeästi ylipitkää päivää tehnyt kuljettaja oli torkahtanut ratissa.

Mediahuomio sai aikaan ainakin sen, että turman jälkeen yhtiö toisensa jälkeen julisti noudattavansa lakia. Jokaisella vähänkin pidemmällä matkalla ratissa vuorotteli kaksi kuljettajaa ja tauot pidettiin jämptisti.

Kuihtuneet kukat ja sammuneet kynttilät on aikoja sitten korjattu Barcelonan kaduilta, mutta bussiliikenteen käytännöt ovat muuttuneet Espanjassa ainakin hiukan aiempaa paremmiksi.

Toivon, että Suomessa ongelmiin puututtaisiin jo ennen kuin jossakin rysähtää jälleen.

Jannika Melkko
jannika.melkko@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X