Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Millamari
Uotila
millamari.uotila@ess.fi

Esalainen

Eino Leinon säkeissä soi ensimmäinen menetys

Tänään vietetään Eino Leinon, runon ja suven päivää. Se on kaunis nimi liputuspäivälle, juuri niin helskyvä kuin Leinon lyriikkakin.

Samalla Leinon säkeissä kulkee mukana surumielisyys, muisto ensimmäisestä menetyksestä. Pappani kuoli kesäkuisena päivänä, nyt jo yli 15 vuotta sitten. Olin 12-vuotias, ja kuolema kosketti elämänpiiriäni ensimmäisen kerran.

On hassua, millaisia hetkiä suru-uutisen tuoneesta päivästä muistaa. Muistan, että söin aamulla paljon herneitä, ehkä ne olivat kesän ensimmäisiä.

Muistan myös, että näin parkkipaikalla, kuinka täti poltti tupakan. En ollut koskaan nähnyt hänen pistävän tupakaksi.

Senkin muistan, kun tapahtunut piti sanoa ensimmäisen kerran ääneen. Soitin eteisen lankapuhelimesta parhaalle ystävälleni, etten pääse illan tanssiharjoituksiin. Tulossa oli esiintymismatka ulkomaille, joten harjoituksista sai olla pois vain hyvästä syystä.

Itkunsekainen ääni toi suusta vähän lapsekkaatkin sanat: pappa on mennyt taivaaseen.
 

Hautajaispäivä on läheisen menettäneelle aina raskas päivä. Se vaatii valtavasti voimia ja ponnisteluja. Kun päivä on ohi, olo on tyhjä, mutta ehkä aavistuksen helpottunutkin. Voi vain olla ja levähtää, itsekseen tai yhdessä kaikkein läheisimpien kanssa.

12-vuotiaalle pahinta oli nähdä toisten suru. Omalla surulla oli vielä suojakuori. Tiesin, ettei minulla ole mitään hätää. Oma perhe oli lähellä, vaikka hetkittäin suru tuntui tekevän läheisetkin vieraiksi. Enhän ollut nähnyt vanhempieni itkevän niin.
 

Papalle lasketuissa kukissa oli kultakirjaimin kirjoitettu värssy. Muistan ajatelleeni, että se oli kaunis. Siinä oli vanhahtava, mutta lempeä sävy. Ajatus tähtiin nukahtamisesta kuulosti lapsen korviin ihanalta.

”Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti. Nuku tähti helmassa päivän.”

Varmasti moni on jättänyt jäähyväiset samaisilla Eino Leinon Hautalaulun sanoilla. Runo tavoittaa kaipuun, hellyyden ja lohdun tunteet niin, että säkeitä on mahdotonta lukea herkistymättä.

Laulusovitus avaa jo pärskyvät padot, varsinkin jos mieli on yhtään virittynyt melankolisille aalloille. Itku tekee toki hyvää, ja musiikilla on parantava voima. Vesa-Matti Loirin Leino-albumi taisi soida tiuhaan kotonamme sammuvan tähden kesänä.

Vuosi, pari sitten kuuntelin levyä pitkästä aikaa Spotifystä muutaman kappaleen verran. Kaunista musiikkiahan se oli, aika paatoksellistakin, mutta Leinon tekstit eivät tuntuneet vanhentuneilta.

Hautalaulua en kuitenkaan kuunnellut. Olkoon se soimatta, mutta silti varmassa tallessa.

Millamari Uotila
millamari.uotila@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X