Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Mimmi
Pitkänen
mimmi.pitkanen@ess.fi

Esalainen

Tiedätkö edes, mitä sote tarkoittaa?

Kun näet uutisotsikossa sanan sote-uudistus, klikkaatko sen auki?

Todennäköisesti et. Verkkotoimittajan työssä on helppo havaita, etteivät sote-uudistukseen liittyvät uutiset ole niitä kaikkein vetävimpiä. Tälläkin viikolla aihetta silti rummutetaan mediassa, sillä hallitus julkisti maanantaina odotetun sote-suunnitelmansa.

Itse olin 12-vuotias, kun Matti Vanhasen (kesk.) hallitus aloitti uudistushankkeen vuonna 2006. Voin myöntää, ettei soten seuraaminen kuulunut silloin ollenkaan mielenkiinnon kohteisiini. Tuntuikin todella vaikealta myöhemmällä iällä ruveta seuraamaan pitkään jatkunutta uudistusta. Vaikeaa siitä tekee se, ettei kukaan täysin tiedä, millaisena uudistus menee läpi. Muutokset ovat jatkuvia. Eivätkä sisällöltään laajat käsitteet, kuten valinnanvapaus ja asiakasseteli, aina helpota kärryillä pysymistä.

Kyseessä on kuitenkin meitä kaikkia koskeva uudistus. Siksi onkin huolestuttavaa, kuinka moni ei sotea ymmärrä. Muutama vuosi sitten runsaat 40 prosenttia Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyyn vastanneista sanoi, ettei täysin ymmärrä, mistä uudistuksessa on kyse. Tänä talvena puolestaan Helsingin Sanomat uutisoi, että yli neljännes suomalaisista ei ymmärrä uudistuksen sisältöä lainkaan. Monet lehdet ovat päätyneet vastaavanlaisiin tuloksiin teettämissään gallupeissa.

Politiikassa sote on kuitenkin yksi kuumimmista puheenaiheista. Se on yksi suurimmista opposition esittämän kritiikin kohteista ja hallituksen tärkeimmistä projekteista. Se on saanut myös paljon kritiikkiä asiantuntijoilta – ja kansalta. Uutissuomalaisen gallup kertoi maaliskuussa, että enemmistö suomalaisista olisi valmis kaatamaan tai keskeyttämään sote-uudistuksen.

Olemme siis tilanteessa, jossa suuri osa suomalaisista ei ymmärrä tai tue sotea. Näillä näkymin uudistus on silti menossa läpi. Mistä moinen kuilu johtuu?

Tietenkään kenenkään ei tarvitse seurata uudistusta, ellei halua. Kansalaisvelvollisuutensa voi hoitaa äänestämällä ehdokasta, jonka luottaa hoitavan asiat oikealla tavalla. Päätöksenteossa olisi toki hyödyllistä ottaa mahdollisimman moni näkökulma huomioon, ennen kuin muutoksia tehdään. Ja hyvin informoitu kansahan on perinteisesti demokratian perusta. Se tekee myös keskustelusta monipuolisempaa.

Tässä on myös medialla peiliin katsomisen paikka. Asioista on uutisoitava selkeästi ja ymmärrettävästi, tuotava ne lähelle ihmisiä. Uutistapahtuman mukaan hyppääminen voi olla yllättävän raskasta.

Olisiko siis jotain, mikä auttaisi ”sote-viestinnässä”? Mikä saisi sinut kiinnostumaan siitä?

Mimmi Pitkänen
mimmi.pitkanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi