Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Teemu
Leppänen
teemu.leppanen@ess.fi

Esalainen

Siirrettävät katsastusasemat ovat siellä, missä asiakkaat: kauppakeskusten pihoilla vaikka iltakahdeksaan

Kuinka usein olet käyttänyt autosi katsastuksessa ilman kiireen häivää? Aika moni työssä arkena käyvä taitaa vastata, että aika harvoin.

Katsastusala vapautui kilpailulle jo 24 vuotta sitten, mutta asemat noudattavat aukioloissaan yhä virastoaikoja.

Katsastusasemia on noussut Lahteen kuin sieniä sateella.

Aikaa etsivä autoilija löytää Lahdesta nopealla haulla ainakin 10 toimipistettä, mutta niistä vain yksi on lauantaisin auki.

Kello 17 jälkeen leiman saaminen on lähes mahdoton tehtävä. Osa asemista sentään on kello 18:aan saakka auki.

Ennen toiminnan vapauttamista katsastus oli yrmyvirkailijoiden valtakuntaa.

Vapautumisen jälkeen toiminta muuttui palvelualttiimmaksi.

Nykyään asiakkaita houkutellaan asemille hinnan lisäksi jopa mukavalla hetkellä ilmaisen pullakahvin ääressä.

Palvelualttius ei edelleenkään koske aukioloaikoja, ja siihen on syy.

Lakisääteinen leima on joka autosta löydyttävä, joten asemalle lähdetään käymään tarvittaessa vaikka kesken työpäivän ruokatunnilla.

Asemat tietävät tämän, eikä juuri mikään niistä ole siksi revennyt rivistä.

Nyt kun ala sunnuntaina muuttuu lakimuutoksen jälkeen entistä kilpaillummaksi, houkutuksesta aukioloaikojen rukkaamiseen saattaa tulla entistä suurempi.

Se muuttaisi myös työn luonnetta kohti muita palveluammatteja, kuten kaupan alaa, jolla on jo pitkään oltu iltaisin ja viikonloppuisin töissä.

Alan työntekijöille se olisi takaisku. Kukapa ei arvostaisi vapaita iltoja ja viikonloppuja.

Lakimuutoksen jälkeen alalla odotetaan kevätryntäyksen ohella myös jonkinlaista kesäryntäystä. Kun kerran jatkossa katsastusajan saa valita vapaasti, moni valinnee kesäloman, jolloin on aikaa.

Lomakausi on tietenkin käynnissä silloin myös katsastusasemilla, mikä lisää asemien sesonkiluontoista kiirettä, varsinkin niillä asemilla, joihin lakimuutos ei niin vaikuta.

Sellaisia ovat asemat, joiden asiakaskunnassa on paljon vanhempaa kalustoa. Yksittäisellä asemalla Lahdessa autojen keski-ikä voi olla jopa yli 14 vuotta.

Tasaisen työmäärän näkökulmastakin ilta- ja viikonloppuajat voivat alkaa näyttää houkuttelevilta.

Paineita aukioloaikojen laajentamiseen on tulossa myös Helsingin suunnalta.

Sikäläinen yritys etsii parhaillaan franchising-yrittäjiä eri puolelle Suomea, myös Lahteen. Siirrettävät katsastusasemat ovat siellä, missä asiakkaat: kauppakeskusten pihoilla vaikka iltakahdeksaan.

Teemu Leppänen
teemu.leppanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi