Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Saara
Larkio
saara.larkio@ess.fi

Esalainen

Paikka tarjolla hengen miehelle - miten puuttua uskonnolliseen aatteeseen perustuvaan suosimiseen?

Vuosia sitten sain puhelun, ettei minua valittu hakemaani pestiin. Soittaja sanoi, että olin muuten täydellinen ehdokas, mutta paikka meni sivu suun, koska en kuulu lestadiolaisiin. Tämä oli siis hänen oma epäilyksensä. Talossa kuulemma suosittiin rekrytoinneissa uskonveljiä ja -siskoja.

Voi toki olla, että paikan sai yksinkertaisesti minua pätevämpi hakija, mutta vastaavia tarinoita ja huhuja kuulee säännöllisesti. Nyt puheille on saatu vahvistusta myös tutkimuksesta, jonka on tehnyt politiikan tutkija Aini Linjakumpu. Hänen Vanhoillislestadiolaisuuden taloudelliset verkostot -kirjansa julkaistiin viime perjantaina. Linjakumpu tutki aihettaan kolme vuotta ja huomasi, että vanhoillislestadiolaiset todellakin tukevat toisiaan vahvasti liike-elämässä. Esimerkiksi rakennusalalla uskonliikkeen edustajat ovat hyvin edustettuina, ja urakoitsijoita valitessa suositaan herkästi saman hengellisen aatteen kannattajia. Näin toimitaan, vaikkei edes henkilökohtaisesti tunnettaisi suosituksen kohdetta. Linjakummun mukaan hengellinen veljeys ja sisaruus on liikkeen parissa ikään kuin tae rehellisyydestä ja luottamuksesta.

Vanhoillislestadiolaiset ovat siitä poikkeuksellinen uskonyhteisö, että rikastumista ja liiketoimintaa ei heidän parissaan katsota pahalla, päinvastoin. Ja vaikka vanhoillislestadiolaisen kotona ei saa meikata, katsoa tv:tä tai käyttää ehkäisyä, yrittäjyydessä sallitun rajoja voi venyttää tiettyyn rajaan asti - kunhan ei strippibaaria perusta.

Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, joka pyrkii valaisemaan lestadiolaisyrittäjien menestyksen salaisuuksia. Kuten tutkija ESS:n julkaisemassa jutussa itsekin toteaa, erilaisia verkostoja pitäisi tutkia enemmän. Ei ole samantekevää, millä perusteella urakat sovitaan, tontit myydään tai työntekijät valitaan.

Historiaa tuntevat ja uutisia seuraavat tietävät, ettei minkään hengellisen aatteen kannattaminen tee ihmisestä muita parempaa. Eikä kavereiden suosiminen työelämässä ole vierasta ei-uskovillekaan. Mutta pänniihän se, jos tulee tunne, että valintoja tehdään suviseurat mielessä.

Tänä päivänä nousisi kova äläkkä, jos esimerkiksi yritys syrjisi rekrytoinnissa raskaana olevaa, tummaihoista tai vaikkapa transseksuaalia. Mutta miten ulkopuolinen pystyy todentamaan uskonnolliseen aatteeseen perustuvan suosimisen?

Kuten Linjakumpukin tuo tutkimuksessaan ilmi, vanhoillislestadiolaiset pitävät tiukasti toistensa puolia. Vähän kuten lääkärit, ei heitäkään helposti saa toisiaan arvostelemaan, vaikka potilaalta olisi leikattu väärä raaja irti.

Mutta on suosikkijärjestelmässä se hyvä puoli, että sitä voi aina syyttää, kun paikka jää saamatta.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi