Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Hanna
Myyrä
hanna.myyra@ess.fi

Esalainen

Huumeongelma ei ole vain imagoasia

Lahti on päässyt viime aikoina otsikoihin huumeongelmansa takia. On ikävää ajatella, että Lahti niittää mainetta huumekaupunkina, kun mieluummin Lahden nostaisi esiin vaikkapa Suomen lämpimimpänä paikkakuntana tai rosoisena kulttuurikaupunkina – on se toki niitäkin. Omasta kotikaupungistaan kuulee mieluummin hyviä kuin huonoja uutisia, mutta ongelmat eivät ratkea pään työntämisellä puskaan.

Tosiasia kuitenkin on, että viime vuosina Lahden huumetilanne on mennyt huonompaan suuntaan.

Esimerkiksi jätevesitutkimukset ovat kertoneet siitä, että Lahdessa käytetään amfetamiinia poikkeuksellisen paljon. Lahdesta on tullut vilkas huumeiden kauttakulkupaikka, mikä on ikävää kuultavaa.

Huumekauppa lisää rikollisuutta eikä huumeiden käyttökään jää vain yksilön omaksi ongelmaksi, vaan koskettaa myös lähipiiriä ja laajempaa yhteisöä. Rattijuopumustapauksissa on yhä useammin kyse huumeiden vaikutuksen alla ajamisesta.

Myös Lahden naapurikunnissa huumeongelma on pahentunut: Heinolassa ja Orimattilassa paljastuu paljon huumeidenkäyttörikoksia ja Hollolassa vakavampia huumerikoksia.

Huumeongelman paheneminen jää herkästi tavalliselta kaduntallaajalta huomaamatta. Sen vuoksi on hyvä, että ongelmasta puhutaan. Sen ratkaisemisen vaatii paljon työtä ja myös kaupunkilaisilta hereillä oloa. Poliisi ei voi olla joka paikassa yhtä aikaa, ja yleisön vihjeet ovat tärkeitä.

Paljasjalkaisena lahtelaisena ja lähes koko ikäni Lahdessa asuneena törmäsin huumeiden läsnäoloon itse ensimmäisen kerran 90-luvun lopussa. Samaan taloon oli muuttanut nuori huumeita käyttävä tyttö, ja sen jälkeen alkoi poliisiautoja näkyä pihalla tämän tästä ja huumeruiskuja löytyä rappukäytävästä. Kun taloudessa asui hiekkalaatikkoikäisiä, täytyi leikkipaikat tarkistaa ennen lasten irti päästämistä.

Se oli toki vain pieni otos siitä, mitä kaupungilla huumepuolella tapahtui, mutta avasi silmiä: Lahti ei ole mikään lintukoto.

Lue myös: Jätevesitutkimus: Kokaiinin ja metamfetamiinin käyttö lisääntynyt suurissa kaupungeissa
 

Poliisi katsoo nykyisten resurssiensa riittävän huumeiden vastaiseen työhön ja se on saanut myös tuloksia aikaan. Viime vuonna huumekauppiaita jäi Suomessa kiinni ennätyksellisen paljon ja poliisi pystyy tekemään valvontaiskuja yleisövihjeiden perusteella paikkoihin, joissa huumeita kaupataan. Se on lohdullista kuultavaa.

Kun Lahden huumetilanneon kasvanut näin pahaksi, on tärkeää, että poliisi pystyy tekemään täällä kaikkensa ongelman kuriin saamiseksi. Säästetään sitten mistä tahansa, ei tässä asiassa säästämiseen ole varaa.

Se maksaa liikaa.

Hanna Myyrä
hanna.myyra@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X