Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Ilkka
Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi

Esalainen

"Varokaa heikkoa jäätä, mmmm" - Pikku Kakkosen nallen lausahdus traumatisoi lapseni

Jokaisella aikuisella on todennäköisesti sellainen: kirja tai tv-hahmo, jota on pelännyt lapsena kuollakseen. Itse muistan tällaisia ainakin kaksi.

Pelle Hermannin Kepakko oli vähintäänkin epämiellyttävä, sillä koskaan ei voinut olla varma, mistä tai milloin holtittomasti naurava Kepakko liihottelee esiin (yleensä korkean aidan takaa).

Vielä pelottavampi oli kuitenkin Piilomaan Pikku Aasi. Ensin Piilomaassa on kaikki hyvin, mutta sitten kauhea Mukkelis-Muuli ja aasinaamareihin pukeutuneet viekkaat ketut kaappaavat vallan huumaamalla Piilomaan asukkaat vadelmamehulla. Pikku Aasin on noustava sankariksi, vaikka hänen kotinsa on hirvittävän köyhä.

Olen myöhemmin miettinyt, mihin Lea Pennasen kirjaan pohjaavan sarjan kauhu perustuu. Ensinnäkin on tietysti Maija Karman luoma visuaalinen ilme. Mukkelis-Muulin naama näyttää karmivalta, samoin kettujen naamarit, mutta jotain syvästi sopimatonta on kaikkien kilttienkin aasien olemuksessa. Toinen juttu on sitten ideologinen, sillä oikeas­taan Piilomaa on klassinen allegoria diktatuurista, jossa mätä hallinto mädättää koko kansan. Siksi sarja on täynnä holtittomuutta ja erilaisia vinoutumia.

Pelätyimpien listoille päätyy joskus myös hyvää tarkoittavia juttuja. Vanhin lapsistani kertoi traumatisoituneensa Varokaa heikkoa jäätä -tietoiskusta, joka pyöri muinoin Pikku Kakkosen lopussa. Siinä käy kalpaten nallekarhulle, joka päättää oikaista kotiinsa järven poikki, vaikka hänen viisas kaverinsa kulkee rantoja pitkin. Lopussa nalle ongitaan avannosta ja hän henkäisee syvällä rintaäänellä ”Varokaa heikkoa jäätä, mmmm.” Juuri tämä loppulause oli jäänyt mieleen kummittelemaan.

Pelottavia lastenklassikoita on tutkittukin. Piia Korhonen totesi sosiaalipsykologian väitöskirjassaan vuonna 2008, että kolme neljäsosaa lapsista pelkää jotakin lastenohjelmaa. Kaikkein pelottavimmaksi tutkimuksessa mainittiin Muumilaakson tarinoita. Siinä esiintyvää Mörköä pelkäävät monet aikuisetkin, sillä hahmon on ajateltu viittaavan kuolemaan.

Pelko ei ole pelkästään huono asia. Niin sanotun uhkasimulaatioteorian mukaan esimerkiksi painajaisunien on tarkoitus valmistaa ihmistä todellisista uhkista selviytymiseen. Tärkeää on kuitenkin se, että lapsi voi käsitellä pelkojaan aikuisen kanssa.

Nykyisin en pelkää Piilomaata enää juuri lainkaan. Iltasatujen lukijana altistun sen sijaan toistuvasti Soturikissat-sarjalle. Erin Hunter -nimellä esiintyvän kirjoittajaryppään luoma maailma on masentavan lokeroitunut ja väkivaltainen. Neljän toisiaan vieroksuvan kissaklaanin taisteluissa kuolee tuon tuostakin hyviä tyyppejä, eikä Hunter säästele yksityiskohdissa. Kieli on kauhistuttavan puuduttavaa vaikkapa Astrid Lindgrenin seikkailuklassikoihin verrattuna. Lukisin paljon mieluummin jopa ummehtuneen asenteellisia Viisikoita, mutta ne poikani on puolestaan todennut liian pelottaviksi.

Toisaalta Soturikissojen ansios­ta on tapahtunut sellaista, että yhdeksänvuotias tarttuu joskus omatoimisesti kirjaan. Siksi olen enemmän kuin valmis asettamaan mielenterveyteni alttiiksi.

Ilkka Kuosmanen
ilkka.kuosmanen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi