Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Matti
Eve
@EveMatti matti.eve@radiovoima.fi

Esalainen

Lahti romahti hiilikellariin

Tuore EPSI Ratingin suuri kansallinen asukastyytyväisyystutkimus on Lahdelle lohdutonta luettavaa. Kuvittelemme olevamme valtakunnallista huippua, mutta oikeasti olemme vain nelosdivarin säärille potkijoita. Suurten kaupunkien listalla olemme romahtaneet hiilikellarin pohjalle. Sijoituksemme on häpeällinen.

Tulos heijastanee meidän lahtelaisten omituista alemmuuden tuntoa. Tosin tässä voidaan myös katsoa 2000-luvun kunnallispolitiikkaa, joka ei todellakaan ole lisännyt tyytyväisyyttämme päätöksentekoa kohtaan.

Lahden ongelmana on päättämättömyys ja täydellisen usvan peitossa oleva visio. Näennäisesti puuhataan paljon, mutta selkeä suunta ja johtajuus puuttuvat. Tänään halutaan olla kulttuurikaupunki, huomenna green city, ylihuomenna kongressi- ja urheilukaupunki ja ensi viikolla mikä lie tonttulandia. Lukemattomia keskeneräisiä hankkeita makaa pöydillä, eikä niistä saada vietyä yhtäkään maaliin.

Kun yksi hanke nousee pöydälle, niin ei mene kuin hetki, kun joku parkkimittari tai teknisen viraston joululaulutoimikunnan tarjoiluehdotus varastaa päätöksentekijöiltä kaiken huomion. Taas puuhastellaan epäolennaisuuksien parissa ja tärkeät asiat jäävät taka-alalle.

Emme voi saada kaikkea emmekä voi olla joka asiassa mukana. Meidän pitää priorisoida hankkeet ja edetä niitä kohden johdonmukaisesti. Jokaisen päättäjän tulee näihin myös sitoutua sekä lopettaa irtopisteiden keruu ja soolokitaran soittaminen.

Kaupungin tulee mitoittaa hankkeensa kantokyvyn mukaan. Perusteltu velkaantuminen ei ole pahasta. Kyllä me velanoton ymmärrämme, jos sen tuottama hyvä sataa yhteiseen laariimme.

Elinvoimaista keskustaa emme millään taikatempuilla saa. Keskusta ei elävöidy, jos sitä alituiseen revitään palasiksi, kehityshankkeita torpataan ja liikkumista rajoitetaan. Elinvoima syntyy ostovoimasta, kun ihmisillä on työtä.

Täällä nähdyn perusteella päättäjämme ja virkamiehemme voisivat ”osaamisellaan” ratkaista myös Tukholman ongelmat. Ruotsissa halutaan dieselautot pois keskustasta. Lahtelaiset päättäjät vain keikalle, niin kahden vuoden kuluttua naapurin keskustassa ei liiku kuin silmämunat päässä.

Toiveena olisi, että päättäjämme laskeutuisivat sieltä Harjukadun minareetin nokasta meidän kaupunkilaisten pariin. Avoimuus ja keskinäinen luottamus ovat paras mahdollinen perusta kaupungin kehittämiselle. Olemme antaneet vaaleissa valtakirjan kuvitellen, että äänemme voisi päästä kuuluville myös päätöksiä suunniteltaessa.

Lue myös: Lukijalta: Luotettavuus Lahden uudistuksiin ontuu
 

Pahoin pelkään, että seuraavan kolmen vuoden aikana kaupungintalon mäellä ei tapahdu mitään kaupunkilaisten hyväksi. Valtuutettujen aika ja energia menevät siihen, kun puolueet painivat keskenään kenestä tehdään ensimmäinen pormestari. Tämä ei ainakaan kasvata uskoa päätöksentekoon eikä lisää kaupunkilaisten tyytyväisyyttä.

Nyt on korkea aika katsoa totuutta silmiin. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen ja ryhdyttävä töihin. Lahti ei ole päättäjiään, vaan lahtelaisia varten.

Matti Eve
matti.eve@radiovoima.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X