Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Emmi
Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi

Esalainen

Mummon suuri perintö

Edellisen muuton yhteydessä viime syksynä käsiini sattui mummoni kirjoittama pieni kirjanen, jossa hän muisteli elämäänsä 1930–40-luvuilla Lahdessa. Mummo kirjoitti sen yli kymmenen vuotta sitten ja painatti niitä meille perheenjäsenille. Luin sen silloinkin, mutta parikymppisenä vanhojen aikojen muistelu ei oikein jaksanut innostaa. Nyt ikä oli tehnyt tehtävänsä ja luin 47-sivuisen tarinan parikin kertaa. Miten hauskoja juttuja siinä olikaan. Kiinnostavuutta lisäsi entisestään se, että mummo asui lapsena lähellä paikkaa, jossa itsekin asun nyt. Hän syntyi Niemenkadulla ja muutti lapsena Kilpiäisiin.

Mummo eli pienenä samanlaista elämää kuin moni muukin lahtelaislapsi. Mummon vanhemmat olivat töissä Lahden Sahalla, ja alussa perhe asui sahan omistamissa taloissa. Lastenkin elämää rytmittivät tehtaan pillien vihellykset. Kouluun kuljettiin kävellen Kilpiäisistä Kartanoon ja myöhemmin Asemantaustaan. Joskus halki umpihangen. Eräänä päivänä mummo sai kuulla koulumatkalla, että sota oli alkanut ja koulu peruttu. 14-vuotiaana mummo jätti koulun kesken ja meni itsekin sahalle töihin. ”Minun koulunkäynti supistui alusta ja lopusta ja vähän siitä välistäkin”, mummo kirjoittaa. Sodasta johtunut ainainen nälkä ja puute kannusti ansaitsemaan rahaa mieluummin kuin koulutusta.

Mummon kirja ei ole kovin tarkasti jäsennelty, se koostuu lähinnä lyhyistä hajanaisista muistoista eikä etene edes kronologisesti. Silti se on aarre paitsi meille perheenjäsenille myös kenelle tahansa, jota kiinnostaa lahtelainen arkihistoria. Mummo on kertonut leikeistä, kauppareissuista, sairaanhoidosta ja kepposista. Vaikka elämä oli noihin aikoihin hyvin erilaista kuin nykyään, monet pienet asiat ovat säilyneet. Mummokin kävi kuukausimarkkinoilla, maleksi Aleksanterinkadulla ja kävi joka vuosi Salppurin kisoissa. Joskus kuulemma yksi osti lipun, meni sisään ja heitti lipun lumipallon sisällä aidan yli seuraavalle.

Minulle kävi sama virhe kuin kai liian monelle muullekin. Nuorempana vanhojen ihmisten juttuihin ei oikein jaksanut keskittyä. Myöhemmin kun ne alkoivat kiinnostaa, oli kuitenkin muka aina kiire ja stressi. Olisi kannattanut kuunnella silloin kun oli mahdollisuus. En tiedä, tajusiko mummo itse, miten valtavan arvokkaan perinnön hän jätti pikku kirjasena meille. Kertoi muistonsa silloin kun ei vielä kyseltykään. Harmittaa, etten ikinä kiittänyt.

Nyt mummo on poissa. Kirjaa selaillessa tulee mieleen, että mummo oli vanhanakin samanlainen kuin lapsuuden tarinoissaan. Aina iloinen ja leikkisä. Vaikeuksista huolimatta hänelle kuului aina hyvää.

”Vaikka elämä sodasta johtuen oli monesti vaikeaa ja puutetta ja köyhyyttä oli jatkuvasti, niin silti se oli samalla tavallaan rikasta aikaa. Ruokaa oli joka päivä, kesällä pelloilla kukki ruiskukat ja kullervot, kiurut lentelivät viljapeltojen yllä, pääskyset ja kottaraiset lentelivät pihapiirissä, oli huoleton olo kuitenkin.”

Tällainen ihminen hän oli. Yksi meistä lahtelaisista.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X