Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Emmi
Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi

Esalainen

Tulevaisuuden(uhka)kuvia

Suurin osa ihmisistä miettii elämänsä suuntaa vuoden alussa, mutta moni yksinäinen miettii sitä enemmän vuoden lopussa. Mitä laittaisi itsenäisyyspäivänä ruuaksi itselleen. Menisikö katsomaan ilotulituksia yksin muiden keskelle. Miten kommentoisin Linnan juhlia, jos olisi joku, kenelle kommentoida.

Sitten tuleekin jo joulu. Lasten juhla. Koristelisiko kodin itselleen vai olisiko parempi yrittää ohittaa koko joulu sormet korvissa mahdollisimman huomaamattomasti. Kun ei kerran tullut tänäkään vuonna se rakkauden joulu, jossa takkatuli loimuaa ja Michael Bublé soi. Tai edes se joulu, jolloin joku pirautteli ja kyseli kuulumisia. Monen ainut seuralainen on televisio, päivästä toiseen.

Uuden vuoden kynnyksellä taas pitää päättää, uskooko, että seuraavana vuonna homma lähtee vihdoinkin kunnolla lentoon. Vuosi vuodelta moni uskoo vähemmän. Eräskin sinkkukaveri ilmoitti jo nyt, että ensi joulun hän viettää hyväntekeväisyyden parissa, niin on edes jotain iloa siinäkin pyhässä. Hän on vasta kolmekymppinen. Miten positiivisena ihminen mahtaa jaksaa pysyä, jos edelliset 25 joulua menivät itsekseen.

Perheettömänä mietin itsekin välillä, miten suhtautuisin, jos saisin nyt nähdä kristallipallosta, että asustelen jatkossakin yksin. Minulla on niin pieni suku, etten tiedä, tulisiko minusta edes yksinäistä sukulaistätiä, kun minua vanhemmat sukulaiset ovat poissa.

Hulluksi koiranaiseksi tähtäisin silloin varmasti, ja hankkisin vieläkin enemmän koiria kuin muuten. Varmaan yrittäisin matkustella mahdollisimman paljon.

Loppujen lopuksi olisi pakko oppia olemaan itsekseen, omilla jaloillaan. Toisaalta missä tahansa ihmissuhteessakin, parisuhteessa, kaverisuhteessa, sukulaissuhteessa, vaikeinta on löytää tasapaino siihen, että on sopivasti itsekäs ja itsenäinen, ja toisaalta joustava ja muut huomioon ottava. Pelottavahaan sekin on, että kadottaisi itsensä kokonaan suhteisiin. Näitäkin on nähty.

Sain eilen itsesäälikohtauksen ja ajattelin, että kukaan ei tykkää minusta. Että olen aina ollut se ihminen, joka ei saa ensimmäisenä koulupäivänä kaveria, jonka nimeä ei mainita työ- tai harrastusporukoiden hullutteluissa, se, jota ei ikinä palkata työhaastattelun perusteella. Muut menevät naimisiin, minua ei kutsuta edes häihin. Äitikin sanoi, että olen ikävä ihminen.

Joskus minua harmittaa vieläkin se, että kukaan ei suostunut tanssimaan kanssani vanhojen tansseissa. Siitäkin on 15 vuotta aikaa, mutta kai sekin nyt jotain todistaa. Ehkä minussa on joku määrittelemätön, je ne sais quoi, vika ja siksi en kelpaa kenellekään.

Itketti. Varmasti yksinäisyyspohdinnat sattuivat pyörimään mielessä hyvästä syystä, koska niin juuri siinä käykin. Nykyisetkin ystävät varmaan kohta kyllästyvät. Deitti lähtee ja äiti hylkää.

Itsesäälissä pyöritellyt ajatuksethan eivät vältämättä ole millään tapaa totta, mutta, kuten eräskin puoluesihteeri totesi: ”Näin nämä asiat koetaan”. Ja pessimistihän ei muutenkaan pety.

Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo käyttänyt ilmaisen tutustumisjaksosi?

Tilaa ESS Verkko nyt 4 kk vain 10 € / kk

(norm. 14,50 € / kk)

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X