Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Perttu
Kauppinen
@PerttuKauppinen perttu.kauppinen@ess.fi

Esalainen

Museota ei voi johtaa taskulaskimella

Vuosien vääntö Lahden mahdollisesta uudesta taidemuseosta alkaa ehkä lähestyä loppuaan. Kaupunginhallitus otti maanantaina myönteisen kannan Mallasjuoman vanhaan panimokiinteistöön sijoittuvaan Lad-museoon, joka voisi aueta jo vuonna 2019.

Uuden museon avaaminen on kaikkea muuta kuin varmaa, ei vähiten sen vuoksi, että sen on laskettu lisäävän kaupungin kustannuksia 326 000 eurolla vuodella. Näin siinä tapauksessa, että museo onnistuisi houkuttelemaan vuodessa 35 000 maksavaa vierasta.

Väittely uudesta museosta on keskittynyt paljon juuri uuden museorakennuksen hintaan sekä siihen, missä sen tulisi sijaita. Museon menestymisen kannalta se, mitä seinien sisäpuolella on esillä, on kuitenkin vähintään yhtä tärkeää kuin itse museorakennus. Siksi Ladin suunnitelmissakin näyttelyihin varattava vuosittainen rahasumma on yli kolminkertaistettu nykyisestä.

Museoiden näyttelyihin panostettavat eurot vaihtelevat huimasti kaupungeittain. Esimerkiksi Espoon Emma-museossa näyttelyihin käytetään peräti 975 000 euroa vuodessa, kun Porin taidemuseon vuoden näyttelyt maksavat vain 70 000 euroa. (ESS 8.1)

Myös näyttelyihin panostetuilla euroilla saatu tulos vaihtelee eikä rahan holvaaminen näyttäviin näyttelyihin välttämättä tuo sen enempää liikettä museon ovipumppuun. Yksi tapa mitata museon näyttelyihin panostettujen eurojen vaikuttavuutta voisi olla laskea, miten paljon yhden maksavan asiakkaan houkutteleminen museoon maksaa.

Esimerkiksi Espoon Emmassa yksi lipun ostanut vieras maksaa museolle pelkkinä näyttelykuluina peräti 19,8 euroa. Pori saa maksavan näyttelyvieraan vajaalla vitosella ja esimerkiksi Turussa selvitään kolmella eurolla.

Muihin museoihin verrattuna Lahden tavoitteet ovatkin perin vaatimattomat. Jos Ladissa yllettäisiin porilaiseen tehokkuuteen, 300 000 euron näyttelybudjetilla pitäisi saada yli 60 000 maksavaa näyttelyasiakasta vuodessa.

Lipputulojen ohella tämä parantaisi museokaupan tuottoja ja lisäisi museovieraista Lahden seudulle jäävää rahaa. Toinen, ja huomattavasti todennäköisempi, vaihtoehto on tietysti nipsaista budjettia pienemmäksi ja keventää näin uuden taidemuseon kaupungin budjettiin tuomaa taakkaa.

Museota ei saa pyörimään pelkällä taskulaskimella eikä pelkkää näyttelybudjettia tule katsomaan kukaan. Viime kädessä museoväen ammattitaito, into ja ideat ratkaisisivat, toimisivatko Ladin näyttelyt yhtä tehokkaasti kuin Turussa vai yhtä tehottomasti kuin Espoossa.

Pelkkään kaupungin omien kokoelmien vetovoimaan taidemuseossa ei missään tapauksessa voi luottaa.

Perttu Kauppinen
perttu.kauppinen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X