Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Mervi
Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi

Esalainen

Muista känni ja hajuvesi!

Koomikkoryhmä Monty Pythonilla on sketsi, jonka aiheena on ”kuinka ärsyttää ihmisiä”. Yksi parhaista paikoista ärsyttämiseen on lentomatka. Nappaa tästä vinkit, käytä jo seuraavalla reissulla!

1. Aloita ärsyttäminen jo kentällä. Pakkaa turvatarkastukseen mennessä laukkuusi asioita, jotka eivät kuulu sinne. Sano, ettei sinulla ole nesteitä, mutta piilota isoja pulloja vaatteiden sekaan. Käsivoide ja lanttulaatikko ovat nesteiksi lueteltuja aineita, joiden nestemäisyydestä voit kinata kotvasen aikaa.

Laita myös taskuun metalliesineitä, niiden etsimiseen menee aikaa, joten kukaan muu ei voi edes yrittää läpi metallinilmaisimesta. Piilota osa vaatteiden sisään.

2. Pakkaa reilusti käsimatkatavaroita. Vaikka laittaisitkin laukun myös ruumaan, pakkaa silti varmuuden vuoksi suurin osa käsimatkatavaroihin.

3. Laita oikein paljon hajuvettä. Pirskota reilusti vaan, oma nenäsi adaptoituu kyllä lemupilveen, mutta ajattele, miten mahtava efekti ympärilläsi leijuvalla pilvellä on kanssamatkustajiin. Osa heistä saattaa olla syystä tai toisesta altistunut kemikaaleille niin, että läheisyytesi aiheuttaa heissä oireita, kuten pahoinvointia. He eivät pääse hajuvesilaskeumaasi pakoon, joten saat aiheutettua allergiselle jopa useamman istuinrivin päässä ikimuistoisen lentomatkan.

Voit kuluttaa aikaa laskemalla tukkimiehen kirjanpidolla, kuinka moni pärskii, katsoo sinua murhaavasti, pitää nenästä kiinni tai oksentaa lentoyhtiön tarjoamaan paperipussiin.

4. Lyhyelläkin lennolla kallista selkänojasi takana istuvan syliin. Eihän siitä mitään hyötyä ole, mutta selkäsi takana istuvalla alkaa pinna kiristyä, kun viet muutenkin pienestä tilasta vielä pikkuisen. Sinä olet maksanut jakkarastasi kalliisti, ja on vain oikein, että otat vähän lisää tilaa kippaamalla selkänojan.

5. Lentotila on nössöjä varten. Katso vain jääkiekon maailmanmestaruuden finaaliottelua tabletiltasi, vaikka kaikki muut ovat laittaneet omat kännykkänsä lentotilaan. Säännöt ovat muita varten, urheiluhulluja ne eivät tietenkään koske.

6. Ota kännit. Lyhyelläkin lennolla kannattaa tempaista keihäsmatkatyyppiset kekkulit. Muista ostaa myyntivaunusta tarpeeksi drinkkiä, ja kun olet huitaissut ne, kipaise vielä hakemassa lentoemänniltä verhon takaa parit napsut.

Muista kailottaa viikonlopun kokemuksista kovaan ääneen shillai jännäshti sössötthäen.

7. Kun kone on laskeutumassa ja turvavöiden merkkivalo sytytetty, kipaise vielä nopsasti vessaan. Voit myös ottaa aikaa, kuinka nopeasti lentoemäntä saa sinut käytävällä kiinni ja takaisin penkkiin.

8. Kun kone on vihdoin laskeutunut, ryntää heti pystyyn, haali matkatavarasi ja rynni käytävällä niin, että olet varmasti kärkijoukossa ovella.

Muista, että koko lentokone on ollut liikkeellä vain sinua varten.

Mervi Pasanen
mervi.pasanen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X