Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset
Aino
Kattilakoski
aino.kattilakoski@ess.fi

Esalainen

Trumpin vaalilupaukset kaatuvat yksi kerrallaan

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin ensimmäistä puolivuotista taivalta on ollut mielenkiintoista seurata.

Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat pelottavia: kyytiä saivat kauppasopimukset ja maahanmuuttoa sekä kansalaisjärjestöjen aborttineuvontaa rajoitettiin. Trump myös muun muassa allekirjoitti asetuksen muurin rakentamisesta Meksikon rajalle, antoi luvan kiistellyille öljyputkille ja aloitti taistelun Obamacaren kumoamiseksi.

Sen jälkeen taival on ollut tuskaista. Meksikon ja Yhdysvaltojen välistä raja-aitaa on rakennettu, mutta muurin varsinainen rahoitus on edelleen epäselvä.

Arvioiden mukaan Trumpin kaavaileman muurin kustannukset ovat noin 20 miljardia, mutta toistaiseksi hallinto on löytänyt vaadittavasta rahoituksesta vasta murto-osan. Trump on jatkuvasti vakuuttanut, että Meksiko maksaa loput kulut, mutta on vaikea kuvitella, miksi Meksiko näin tekisi.

Kesäkuun alussa Trump ilmoitti Yhdysvaltojen jättäytyvän Pariisin ilmastosopimuksesta, mikä olisi suuri takaisku taistelussa globaalia ilmastonmuutosta vastaan. Yhdysvallat on maailman toiseksi suurin kasvihuonepäästöjen tuottaja sopimukseen sitoutuneen Kiinan jälkeen.

Viimeisen viikon aikana Yhdysvalloista on kuitenkin kuulunut vihjauksia siihen suuntaan, että Trumpin kanta Pariisin ilmasto­sopimukseen olisi muuttunut hänen keskusteltuaan Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa. Viime torstaina Trump sanoi, että ”jotakin saattaisi muuttua Pariisin ilmastosopimuksen suhteen” ja lisäsi, että ”katsotaan, mitä tapahtuu”.

Lisää takaiskuja Trump kohtasi maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun Obamacarena tunnetun terveydenhuoltouudistuksen kumoamista vastustavaan joukkoon liittyi kaksi republikaanisenaattoria lisää.

Republikaaneilla on satapaikkaisessa senaatissa 52 edustajaa, joista nyt neljä vastustaa kiisteltyä lakia yhdessä 48 demokraattiedustajan kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että Trump ei saa senaatin enemmistöä lakiesityksensä taakse.

Obamacaren lopettaminen oli yksi Trumpin suurimmista vaali­lupauksista.

Myös kansalaiset ovat huomanneet Trumpin ongelmat. Tiistaina julkaistun ABC-uutiskanavan ja Washington Post -lehden yhteis­gallupin mukaan Trump on Yhdysvaltojen epäsuosituin presidentti 70 vuotta kestäneen mittausperinteen aikana. Hänen toimintaansa presidenttinä tukee vain 36 prosenttia amerikkalaisista.

Aiemmin heikoiten menestynyt presidentti oli Gerald Ford, joka nousi presidentiksi vuonna 1974 Richard Nixonin Watergate-skandaalin jälkeen.

Aino Kattilakoski
aino.kattilakoski@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi