Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Esalaiset

Mitä on taide?

Asioiden määritteleminen saattaa olla hyvin vaikeaa. Hyväksi esimerkiksi määrittelemisen vaikeudesta kelpaa taide, jonka me jokainen jollakin tavalla tunnistamme tai ainakin olemme tunnistavinamme. Kun meidän sitten pitäisi kertoa, mitkä ovat ne perusteet, joilla taiteen tunnistamme, sormi menee suuhun.

Asian voi tehdä vielä vaikeammaksi. Jos määrittelemisen lisäksi haluamme arvottaa taidetta, siis sitä, onko taide hyvää vai huonoa, joudumme yhä suurempien haasteiden eteen.

Suomessa asia on ratkaistu näppärästi. Esimerkiksi kuvataiteiden puolella on pieni, itse itsensä valinnut klikki, joka kertoo meille ymmärtämättömille, mikä on hyvää, mikä huonoa taidetta. Huonon taiteen paras tuntomerkki on se, että siitä pitää myös ns. "suuri yleisö".

Taiteen määrittelyä tarkastelee poikkeuksellisen herkullisesti tuoreessa Parnassossa esseisti ja suomentaja Martti Anhava, jolla on pitkä kokemus kirjallisuuden saralta Otavasta.

Anhava tarkastelee aihetta kahden kirjan, Leo Tolstoin Mitä taide on? -kirjan ja Ernst Billgrenin Mitä taide on? -kirjan, perusteella.

Venäläisen kirjallisuuden alkukielellä läpikotaisin tunteva Anhava, joka parhaillaan kääntää Dostojevskin Karamazovin veljeksiä, löytää Tolstoilta romanttisen määritelmän. Tolstoi paheksuu eliittiä, joka oman turmeltuneisuutensa seurauksena on luonut mitä vääristyneimmän taidekäsityksen, jossa ruma muuttuu kauniiksi, paha hyväksi, vääryys oikeudeksi.

Puhtaan taiteen Tolstoi löytää venäläisen talonpojan todellisuudesta. Anhava tosin muistuttaa, että Tolstoin käsitys venäläisen talonpojan todellisuudesta ei kestä todellisuutta, sillä sitä ihanteellista, turmeltumatonta ihmistä, millaiseksi Tolstoi talonpojan kuvaa, ei ole olemassakaan.

Taidepiirejä härnätäkseen Anhava ottaa tutkittavakseen myös Ernst Billgrenin kirjan, jonka otsikko kysyy, mitä taide on. Mutta alaotsikko, "ja sata muuta tosi tärkeetä kysymystä" viittaa siihen, että kirja on pikemminkin parodia, jonka vakavasti itseensä suhtautuva taideihminen hylkää puistatusta tuntien.

Vääjäämättömästi Anhava osoittaa, että Billgrenin letkeän, humoristisen sävyn alta löytyy yllättävän paljon ajatuksia herättäviä näkökohtia. Kirjan kärjistykset ja vitsit tarvitaan, kun Billgren yrittää päästä läpi taide-eliitin rakentaman muurin, jossa hyväksytty auktoriteetti määrittelee, miten erilaisiin ilmiöihin tulee suhtautua, ja miten eri asioista tulee ajatella.

Billgren yrittää ajatella omilla aivoillaan.

Anhava kiinnittää huomiota myös siihen, että taiteen määrittelyn kieli alkaa olla niin epäselvää ja hämärää, ettei kukaan enää ymmärrä, mitä oikein tarkoitetaan. Se lienee tarkoituskin. Tätä kielen hämäryyttä on varmasti lisännyt myös se, että taide on muuttunut tieteen tekemiseksi, kun siitä valmistetaan väitöskirjojakin. Tähänhän myös Markku Koski omassa väitöskirjatyössään melkoisen sarkastisesti puuttui.

Kysymys on oleellinen. Billgren tiivistää, että taide on tapa ajatella. Kun yleensä ajattelemme kielen avulla, taide on tapa ajatella asioita, joita varten ei ole muuta kieltä olemassa.

Siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava.

Tolstoin talonpoikaa ei ole olemassakaan

Heikki Hakala
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Esalaiset

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi