Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Vaihtopenkki

Vaihtopenkki-blogi: Kisapaikasta viis, Huuhkajien matka on ollut elämys

Huuhkajia rummutetaan tällä hetkellä ennennäkemättömällä tavalla lehtien palstoilla, saunailloissa ja kahvipöytäkeskusteluissa. Eikä syyttä. Joukkueen rakettimainen nousu pohjamudista jalkapallotaivaan porteille on ollut häkellyttävä menestystarina, josta kelpaa puhua.

Huuhkajia rummutetaan tällä hetkellä ennennäkemättömällä tavalla lehtien palstoilla, saunailloissa ja kahvipöytäkeskusteluissa. Eikä syyttä. Joukkueen rakettimainen nousu pohjamudista jalkapallotaivaan porteille on ollut häkellyttävä menestystarina, josta kelpaa puhua.

Kun vajaa vuosi sitten astelin Ratinan porteista sisään, odotin näkeväni Kreikkaa vastaan pirteän Suomen. Huuhkajat olivat aloittaneet Kansojen liigan kolmella voitolla ja joukkueen ympärillä pitkään vellonut toivottomuuden ilmapiiri oli saanut uudenlaisia positiivisempia sävyjä.

Lisämausteen joukkueeseen oli tuonut hyvävireinen Teemu Pukki, jonka moni Huuhkajien kannattaja oli jo ehtinyt tuomita ikuiseksi tuhlariksi. Nyt koko joukkue tuntui henkilöityneen Pukkiin. Ennen leuka rinnassa kulkenut ja kentällä tuskastellut kotkalainen olikin yhtäkkiä vastustajat suorastaan musertava hyökkäysvaunu. Kuvaus joka jossain määrin päti koko joukkueeseen.
 

Roomaa ei rakennettu päivässä, mutta väitän, että Suomen kansallisen jalkapalloindentiteetin uudelleenkokoamiseen riitti 90 minuuttia. Voitot Unkaria ja Viroa vastaan olivat toki kriittisiä tekijöitä Huuhkajien uuden ilmeen luomisessa. 2-0 kotivoitto Kreikasta hautasi kuitenkin alleen monet traumat.

Suomi pystyi kaatamaan hyvistä yksilöistä koostuneen joukkueen todella kovien panosten pelissä. Ottelun voitto tiesi Suomelle hyvin todennäköistä Kansojen liigan lohkovoittoa. Merkittävää oli myös se miten tulos saavutettiin. Voitto tuli lähes suvereenilla esityksellä. Kaiken lisäksi Pukki loukkaantui ja joutui jättämään kentän jo ottelun alkuhetkillä. Ykköstähden joutuessa sivuun muu joukkue tuntui jäätymisen sijaan terästäytyneen entisestään.

Ei siis mikään ihme, että voitonjuhlat koleassa syysillassa olivat ennennäkemättömät. Tuntemattomat ihmiset halailivat toisiaan ja huusivat niin eläimellisesti, että siinä olisi Jouko Turkkakin ollut ylpeä. Se kuva piirtyi ikuisiksi ajoiksi mieleeni.

Koin tilanteen niin, että kyseessä oli muutakin kuin vain yksittäisen ottelun tai edes mahdollisen lohkovoiton juhlinta. Pyhäjärven liepeillä juhlittiin vanhat demonit kadoksiin. Ratinan suvantoon pomppi Suomi-Unkari-ottelun pelipallo, vielä viimeisen kimmokkeen myötä. Tuolloin aloitettiin uusi luku suomalaisen jalkapallon historiassa.
 

Elämme tuota lukua parhaillaan ja se on yhä kesken. Suurta palkintoa eli paikkaa jalkapallon arvokisoissa ei vielä ole saavutettu, vaikka se onkin jo lähes käsinkosketeltavan lähellä. Viime torstaina juhliessani jälleen Ratinassa voittoa Kreikasta ajattelin kuitenkin, että arvokisapaikka on jopa toissijainen asia.

Tuli kisapaikkaa tai ei, niin mikään ei vie näitä muistoja koskaan pois. Ehkä vastaava asenne on näkynyt myös joukkueesta. Enää ei puristeta väkisin kohti kansallista pakkomiellettä, vaan nautitaan matkasta ja yhteisistä hetkistä.

Atte Airo
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Vaihtopenkki

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi