Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Vaihtopenkki

Naisten jalkapallo tästä enää puuttuikin

Vuosi sitten heinäkuussa koin monelle jalkapallon ystävälle tutun tyhjentävän tunteen. Kuukauden verran kestänyt jalkapallofiesta Venäjällä oli tullut päätökseen. Futis on ihmisen parasta aikaa ja pienen hetken verran tuntui siltä, ettei tuo aika enää koskaan palaa.​

Syytä onnettomuuteen ei kuitenkaan todellisuudessa ollut. Olen viimeisen vuoden aikana katsonut luultavasti jälleen kerran hieman enemmän jalkapalloa kuin aikaisempina vuosina. Ainakin kaikki mahdollisuudet tähän olisi ollut.​
 

Nykyaika tarjoaa intohimoiselle jalkapallon kuluttajalle mahdollisuuden viettää elämänsä todellisessa jalkapallokuplassa. Maksulliset kanavapaketit tarjoavat suurten futisliigojen lisäksi myös hieman pienempiä sarjoja sekä turnauksia. Kaikki Veikkausliigan ottelut on katsottavissa, ja joskus sitä huomaa seuraavansa esimerkiksi Emil Heskeyn neppailuja salikengät jalassa pienellä kentällä.​

Kovasti on maailma muuttunut niistä ajoista, kun viikon jalkapalloannos oli yksi matsi Englannin liigaa saunan päälle. Siihen päälle pussi pähkinöitä ja nuori Mukkulan urho oli tyytyväinen. Ne olivat kohtuuden aikoja ne.​

Nyt yltäkylläisyyden aikana tulee välillä pohdittua, onko jalkapallon suhteen olemassa joku raja jolloin voi sanoa, että ehkä tästä on saanut nyt hetkeksi tarpeeksi? Tätä kirjoittaessani taustalla TV:ssä naiset kisailevat jalkapallon maailman mestaruudesta.​
 

Naisjalkapallosta on viime aikoina käyty paljon keskustelua. Ja hyvä niin. Onhan erikoista, että maailman ylivoimaisesti suosituimman urheilulajin osalta naiset ovat olleet kaikki nämä vuodet melko näkymättömissä. Tämä on sääli, sillä monimuotoisuus on myös urheilussa rikkaus. Mietitäänpä vaikka mikä tragedia olisi ollut, jos esimerkiksi Siiri "Äitee" Rantanen olisi aikanaan unohtunut marginaaliin.​

Naisten jalkapallo on monilta osin sangen miellyttävää seurattavaa. Pelikatkoja ainakin tuntuu tulevan totuttua vähemmän, koska kaikesta päätellen naisten kivunsietokyky on moninkertainen miehiin verrattuna. Myös fysiikan lait toimivat ilmeisesti eri tavoin riippuen siitä mikä sukupuoli on kentällä vallalla. Naisten peleissä kun kontakti ei johda läheskään aina kaatumiseen. Peli on helppo kokea viihdyttävänä.​
 

Henkilökohtaisella tasolla koen naisten jalkapallon kuitenkin uhkana. Se uhkaa sitä pientä jäljellä olevaa vapaa-ajan palastani, jota en ole vielä toistaiseksi pyhittänyt jalkapallolle. Totuus taitaa kuitenkin olla, että tuon vapaa-ajan menetän vääjäämättä.​

Kahdesta tyttärestäni vanhempi täytti juuri kolme. Vastasyntyneiden osastolla katselimme hänen kanssaan jalkapallon EM-kisoja ja hänen ensimmäinen sanansa oli "pallo". Naisten jalkapallon osuus elämässäni kasvanee tulevaisuudessa.​

Atte Airo
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Vaihtopenkki

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi