Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Vaihtopenkki

FC Lahden tulevaisuus on umpisolmussa

Vuosikaudet Kisapuiston tulevaisuutta jännittänyt lahtelainen jalkapalloyleisö sai lauantaina (18.5.) jälleen tummia pilviä haavemaailmansa päälle, kun ESS uutisoi uudesta jalkapallostadionista neuvottelevien osapuolien olevan kaukana toisistaan. ESS:n tietojen mukaan Kaupunki on kallistumassa aiemman 10,4 miljoonan euron suunnitelman sijaan 8,4 miljoonan euron riisutumpaan malliin.

FC Lahden kannalta ns. "karvalakkimalli" merkitsisi sitä, ettei uudella stadionilla voitaisi järjestää europelejä, koska se ei läpäisisi UEFA:n vaatimuksia. Olisi toki hieman eriskummallista viedä lahtelaista jalkapalloilua eteenpäin siten ettei kaupungissa voitaisi pelata europelejä.

FC Lahdella on asiassa painava sananvalta, koska nykyisessä suunnitelmassa seura maksaisi perustamansa operointiyhtiön kautta vuosittain vuokraa stadionin käytöstä, eli toimisi hankkeessa lopulta maksumiehenä.

Tokkopa kaupunki kuitenkaan ilkeyttään on kääntymässä välimallin ratkaisun puolelle. Mitä kahdesta miljoonasta, jos FC Lahti kuitenkin sitoutuu sen tulevaisuudessa kaupungille maksamaan vuokran muodossa? Kynnyksenä lieneekin se, kuinka paljon FC Lahti kykenee maksamaan stadionin käytöstä vuosittain.

Vaasassa uuden vuonna 2016 valmistuneen ja 16,5 miljoonaa euroa kustantaneen jalkapallostadionin käyttökustannuksista on viime vuodelta kokemusta. VPS teki kaudella 2018 lähes 450 000 euron tappiot. Kausi 2017 toi europeleineen vielä 100 000 euroa voittoa, mutta harvalla paikkakunnalla pelataan europelejä joka kausi.

VPS:n osalta tuntuvat tappiot nostavat kulmakarvoja. 1990-luvun vauhtihuumasta oppinut VPS on ollut jo pitkään tunnettu maltillisesta tekemisestä, jossa menestystä ei havitella taloudellisten riskien varjolla. Tekeminen on ollut jotakuinkin yhtä tuskallisen pitkäjänteistä kuin Lahdessa. Kuinka pitkäjänteisesti seuraa voidaan kehittää Vaasassa tulevaisuudessa, jos tappiot tulevat olemaan vuositasolla kauden 2018 luokkaa, tai edes puolet siitä?

FC Lahden taloudellisen linjan tuntevat kaikki lahtelaista jalkapalloilua sivusta seuranneet. Joukkueen kulut on jo nykyisellään karsittu seuran pääsarjastatus huomioiden minimiin. Talouspuoli on ollut suhteellisen pitkään tasapainossa, mutta toisaalta suomalaisen huippujalkapallon kiikkulauta on melkoisen herkkä kapistus. Onko FC Lahdella rahkeita keinua uuden stadionin ja sen käyttökustannusten kanssa?

Uutta stadionia ei kannattane rakentaa, mikäli se johtaa stadionin toimintaa pyörittävän organisaation kaatumiseen. Tämän näkökulman ymmärtänee myös neuvottelupöydässä istuvat Lahden kaupunki ja FC Lahti. Kisapuiston lopullisen kohtalon määrittänee se, miten tämä ilmiselvä ongelma saadaan ratkaistua.

FC Lahden kannalta uusi Kisapuisto vaikuttaa olevan tällä hetkellä kaikki kaikessa. Rauhallisuudesta ja maltillisuudesta tunnetut seuran johtohahmot ovat käyttäneet Kisapuiston osalta poikkeuksellisen voimakasta retoriikkaa.

FC Lahden hallituksen jäsen Thomas Hood puhui ESS:n taannoisessa haastattelussa jopa uhkaavaan sävyyn. Hood nosti esiin, "että jos yritykselle ei anneta olosuhteita, joissa voi pyrkiä eteenpäin ja kehittämään seuran toimintaa, se yritys voi siirtyä jollakin aikavälillä muualle."

Hood tuskin tarkoitti sitä, että seuran sisällä olisi harkinnassa muutto esimerkiksi Hämeenlinnaan, vaan hän antoi kuulijalle mahdollisuuden lukea rivien välistä. Oma spekulaationi Hoodin viestistä oli, ettei FC Lahtea pyörittäneillä henkilöillä ole tulevaisuudessa motivaatiota ja intoa jatkaa seuran ohjaksissa, mikäli mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle ei ole.

Suurin osa seuraa tuntevista tietävät, että FC Lahden taustalla on pari yksityishenkilöä, jotka ovat vuosien saatossa tehneet seuran eteen valtavasti töitä ja varmistaneet omilla rahoillaan FC Lahden olemassaolon. Näitä henkilöitä olisi mahdotonta paikata.

Kisapuisto muodostuu myös Lahden kaupungille ongelmaksi, mikäli uusi stadion ei nyt toteudu. Kaupunki on ainakin Hoodin mukaan myöntänyt, että Ranta Kartanon rakentamisen edetessä stadionia ei voi jättää nykyiseen kuntoonsa.

Mitä muuta Kisapuiston tilalla voisi olla kuin jalkapallostadion? Kaavoitusalue on kaikesta päätellen vähintään hankala ja alueella on kulttuurihistoriallista perinnearvoa. Kisapuisto ei tule tippumaan kaupungin työpöydältä, vaikka FC Lahti jäisi yhtälöstä pois.

Atte Airo
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Vaihtopenkki

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi