Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Vaihtopenkki

Kaaosta ja rakkautta: näin muistan kauden 2017

Vuosi on jo vaihtunut, mutta on aika katsoa vielä kerran menneeseen ja Veikkausliigan kauteen 2017. Keith Richards ei muista Rolling Stonesin 70-luvun kiertueista mitään ja minä en muista kaudesta 2017 kaikkea. Jotain kuitenkin jäi mieleen.

Koko Suomen kesäheila, VPS

Moni rakastui VPSn tyylikkääseen pallonhallintapeliin jo alkukesästä. Ihastumisen palava liekki roihusi yli seurarajojen viimeistään heinäkuun europelien aikaan. Twitter oli hetken aikaa mustavalkoraitainen, kun VPS pudotti komeasti slovenialaisen Olimpija Ljubljanan Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella.

Elokuun alussa vaasalaiset olivat komeasti sarjan toisella sijalla. Seuraa ylistettiin suomalaisen jalkapallon uutena suunnannäyttäjänä vahvan peli-identiteetin vuoksi. Myös Vaihtopenkki-blogi osoitti tuolloin seuraavansa muotia ja kirjoitti VPSn ansaitsevan arvostuksensa.

Joukkue taisi kuitenkin nukahtaa lämpimään rakkauden kuplaan, kun kesän kääntyessä kohti loppua alkoi ankea voitoton putki. Vaasalaisten puolustuslinja syötteli keskenään 14 ottelun ajan, kunnes riskillä voittoa vieraskentällä hakenut Lahti kaatui viime hetken maalilla kauden toiseksi viimeisessä ottelussa.

Kauden 2017 VPS oli todella suunnannäyttäjä kaikille suomalaisille jalkapalloseuroille. Se osoitti, ettei pitkää kautta voi pelata yllätyksettömällä ja samaa kaavaa toistavalla pelillä. Ennen pitkää vastustajat oppivat jutun juonen.

Kaksijakoisesta kaudesta huolimatta VPS oli kuitenkin liigakauden ehdottomia väriläiskiä.

HJK palasi tasolleen

Liigan voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Klubi jyräsi läpi kauden kuin puskutraktori. Mika Lehkosuo sai viimein kasaan motivoituneen ja tasapainoisen joukkueen, joka ei nukahdellut parin viime kauden tapaan.

Muutama vuosi sitten Eurooppa-liigan lohkovaiheessa pelannut HJK pääsee taas pienen tauon jälkeen kokeilemaan onneaan Mestarien liigan karsinnoissa. Kahden edellisen kauden mestarit SJK ja IFKM osoittivat, että Klubi on yhä ainut seura Suomessa, joka on kilpailukykyinen noissa karkeloissa.

Valmentaja Mika Lehkosuolle Suomen mestaruus oli erittäin tärkeä. Suomifutiksen kultapojan sädekehä oli päässyt himmentymään kahden heikomman kauden jälkeen. Hätäisempi seura olisi näyttänyt valmentajalle ovea edellisen kauden päätteeksi, eikä se tässäkään tapauksessa tainnut kaukana olla.

Sarajärvi, SJK ja kaaos

Hätäisemmästä seurasta päästäänkin Seinäjoelle. Seuran omistaja Raimo Sarajärvi teki yhden suomifutiksen historian typerimmistä päätöksistä, kun hän antoi potkut päävalmentaja Simo Valakarille ennen kauden alkua.

Lopullinen sysäys potkuille oli ilmeisesti, kun Sarajärvi vaati Valakarilta suurempaa roolia seuran junioripuolella. Päävalmentaja ei tähän suostunut ja seurauksena oli potkut. Valakarille vuodesta 2017 tuli suurmenestys Norjan liigan Tromsø IL:n päävalmentajana. SJK taas vajosi kontrolloimattomaan kaaokseen. Vuoden 2017 aikana potkut seurasta sai yhteensä kolme päävalmentajaa.

Jos VPS osoitti rakentamalla sen, kuinka tärkeä peli-identiteetti ja pitkäjänteinen prosessi ovat jalkapalloseuralle, niin SJK osoitti sen tuhoamalla vähintään yhtä hyvin. Sarajärven potkaistessa Valakarin rakentaman hiekkalinnan maan tasalle, olisi mukana kannattanut olla lapio uuden rakentamiseen.

Nyt seura jäi rannalle itkemään, muiden viedessä europaikat.

Euromaali

Paljon siitä on kirjoitettu ja puhuttu, mutta eihän sitä voi jättää tästä muistelosta pois. FC Lahden Fareed Sadatin ja Santeri Hostikan yhteistyön hedelmä tulee vuosien saatossa kasvamaan myyttisiin mittoihin.

Kautta oli pelattu 2970 minuuttia + lisäajat, mutta se kulminoitui aivan viime sekunneille. Jos olin unohtanut, miksi jalkapalloa niin intohimoisesti seuraan, muistin sen hyvin hetkellä jona pallo painui HIFKn verkkoon.

FC Lahti pelasi hienon kauden. 15 ottelun tappioton putki kauden keskellä lienee merkittävin syy siihen, että Lahti pelaa tulevalla kaudella europelejä. Lajista kertoo kuitenkin paljon se, että tuo viimeisen ottelun viime hetkien maali tullaan kuitenkin muistamaan sinä yksittäisenä tekijänä, joka määritti oliko Lahden kausi 2017 nappisuoritus, vai tyydyttävä puserrus.

Atte Airo
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Vaihtopenkki

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X