Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Vaihtopenkki

Uusi on aina parempi

Hän saapuu elämääsi, uusia rikkaita ja raikkaita ideoita tulvillaan. Katselet häntä ihaillen, naurat kun hän nauraa ja kuuntelet kun hän puhuu. Ensimmäisten vastoinkäymisten aikaan seisot hänen rinnallaan, ymmärrät ja tuet. Hän on uusi manageri. Parempi kuin vanha.

Ajan kuluessa alat kyseenalaistamaan hänessä juuri niitä asioita, joita alkuun ihailit. Kiinnität huomiota virheisiin onnistumisten sijaan. Haastatteluissakin hän puhuu typeriä ja hankkii joukkueeseen vääriä pelaajia. Taktiikkakin saisi olla yksinkertaisempi tai ainakin parempi. Hän on vanha manageri. Uusi olisi parempi.

Menin naimisiin viime kesänä. Vihkitilaisuudessa pappi jutteli sangen fiksuja. Joskin tilanne oli sen verran kuumottava, että puheen sisällöstä en muista yksityiskohtia. Olihan tuo sentään ensimmäinen kerta elämässäni, kun sain astella käytävää pitkin Mestarien liigan hymnin saattelemana.

Yhden lauseen olisin kuitenkin mieluusti lisännyt papin saatesanoihin: Lupaatte kohdella toisianne armollisemmin kuin suosikkijoukkueenne päävalmentajaa tahi manageria.

Tämän kauden Valioliigaa seuratessa on jälleen saanut todeta, että ei ole helppoa olla jalkapallojoukkueen manageri. Ei ainakaan vanha sellainen. Myrskyn silmässä on tuttuun tapaan ollut Arsenalia jo vuodesta 1996 luotsannut Arsene Wenger.

Wengeritiikki voisi olla termi, jolla kuvaan nykytrendiä mässäillä Wengerille osoitetulla kritiikillä. Wengeritiikkiä on äärimmäisen helppo harjoittaa, koska yli 20 vuoden ajalta on ehtinyt kertyä loputon määrä tilastoja ja vertailukohtia. Wengeritiikin kulttuuriin kuuluu, että Arsenalista ei voi puhua wengeritiikittä.

Klassista wengeritiikkiä kuultiin syksyllä muun muassa, kun joku Daily Mailissä oli laskenut Wengerin palkat aina vuodesta 1996 lähtien. Toimittaja oli laskenut, että jos ranskalainen istuu Arsenalin penkin päässä nykyisen sopimuksensa loppuun saakka, on hän tienannut 100 miljoonaa puntaa Tykkimiesten managerina.

Voisihan toki joku laskea kuinka paljon esimerkiksi Chelsea on käyttäny managerien palkkoihin pelkästään Roman Abramovichin valtakaudella. Seura muun muassa osti Andre Villas-Boasin Portosta vuonna 2011 yli 13 miljoonalla punnalla. Kolmivuotinen sopimus purettiin heti seuraavana keväänä eikä irtisanominenkaan tainnut tulla Chelsealle halvaksi. Jalkapallon huipulla managereihin uppoaa rahaa. Se ei sinällään ole uutinen.

Wengeritiikki on äärimmäinen esimerkki siitä, millaisen paineen alla on jalkapallomanageri, kun hän on luotsannut samaa seuraa parinkymmenen vuoden ajan. 
Managerille kun viisikin vuotta samassa seurassa on ikuisuus.

Sellainen on jalkapallomaailma. Toisaalta valokeila on kirkas ja lämpöinen, kun joku siihen onnistuu osumaan. Wengeriä hyvin paljon muistuttava erinomainen Spurs manageri Mauricio Pochettino on saanut syyskaudella osakseen seurarajat ylittävää ihailua. Hän onkin uusi Wenger ja kuten eräässä kulttimaineeseen nousseessa sitcomissa todettiin: uusi on aina parempi.

On hieman sääli ajatella, ettei Pochettinokaan ole uusi kuin ohikiitävän ajan. Jalkapallokannattajien mahdottomiin vaatimuksiin on lopulta aina liian vaikea vastata. Poikkeuksena asian on vahivistanut menestyksekkäästi eläköitynyt Sir Alex Ferguson.

Onneksi me ihmiset osaamme olla parisuhteessa ja avioliiton satamassa armollisempia kuin jalkapallon tiimoilta. Tai näin ainakin tahdon vielä ajatella.

Atte Airo
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Vaihtopenkki

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi