Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Vaihtopenkki

Moisanderin Via Dolorosa on ohi

Vaihtobenkki-blogin kuva

Eletään kesää 2009, aikaa jolloin Suomen suvessa saattoi vielä nähdä auringon. Sen lämpimässä syleilyssä kiehui Helsingin Olympiastadion, tai ainakin sen lehtereillä istuvat 20 000 katsojaa. Avauskokoonpanon astellessa kentälle, ei viheriöllä vieläkään nähty nuorta Niklas Moisanderia, vaan valmentaja Stuart Baxter luotti kokeneeseen laitapuolustajaan Toni Kallioon kuin vuoreen. Päätös puhutti katsomossa läpi ottelun.

Olin minäkin hieman hämmentynyt, ettei vastikään Hollannin mestaruutta juhlinut Moisander kelvannut pienen riskin karsintaotteluun Liechtensteinia vastaan. Eikä turkulainen suinkaan enää ollut mikään nöösipoika. Tuolloin syksyllä 24 vuotta täyttävä pelaaja oli kasvanut vaativalla tiellä. Matkalle Veikkausliigasta Ajaxin kakkosjoukkueeseen ja sieltä Hollannin kakkosliigaan Zwolleen, sekä lopulta pääsarjaan AZ:n riveihin oli mahtunut paljon. 

Baxterin motiivit jättää Moisander penkille tuossa ottelussa tuskin liittyivätkään itse pelaajaan. Kotimaiset urheilutoimittajat olivat masinoineet liikkeelle systemaattisen kampanjan, jossa maajoukkueen päävalmentajaa painostettiin tekemään joukkueelle kokonaisvaltaisen nuorennusleikkauksen. Itsekeskeinen ja turhamaisuuteen taipuvainen Baxter saattoi käyttää Moisanderia keskisormena suomalaisten urheilutoimittajien suuntaan.

Baxterin oli mahdotonta ymmärtää, ettei Suomen kaltaisen maan päävalmentaja valitsisi avauskokoonpanoonsa pääsääntöisesti parhaita mahdollisia pelaajia. Toistuvat keskustelut aiheesta toimittajien kanssa turhauttivat englantilaista. Onneksi Baxter kuitenkin lopulta päätti antaa reilun mahdollisuuden Moisanderille. 

2010 syksyllä alkaneissa EM-karsinnoissa "Nikke" oli jo Huuhkajien runkopelaaja. Kapteenin nauhaa hän kantoi vuodesta 2011 aina viime aikoihin saakka. Maajoukkueura kesti kaiken kaikkiaan 62 A-maaottelua, päättyen maanantaina Moisanderin ilmoittaessa julkisesti astuvansa sivuun maajoukkuetehtävistä.

Kiteytän omin sanoin Moisanderin maajoukkueuran yhteen lauseeseen: Hukatun sukupolven keulakuva.

Jos olisin kivenhakkaaja, kolkuttelisin Moisanderista patsaan, jossa hän kantaa harteillaan valtavaa jalkapalloa. Sen päällä kököttäisi siivetön Huuhkaja. Kasvoillaan hänellä olisi monesta haastattelusta tuttu tyhjä katse. Antaisin teokselle nimen "Via Dolorosa".

Toimittajien liputtama operaatio "Huuhkajien nuorennusleikkaus" epäonnistui katastrofaalisesti. Stuart Baxterin korvannut Mixu Paatelainen nosti esiin muun muassa Anssi Jaakkolan, Joona Toivion, Mika Ääritalon, Kasper Hämäläisen, Alexander Ringin ja muita tuoreita kasvoja. Kokenut kaarti Jari Litmasen johdolla sai väistyä.

En tiedä nousiko tämä uuden sukupolven Suomi koskaan Råsunda-stadionin vihreältä kanveesilta, Ruotin lyötyä Huuhkajia häpeilemättä avokämmenellä kasvoihin viisi kertaa kesällä 2011. Kotimaan lehdistö lohdutteli nuorta joukkuetta todeten sen olevan vielä rakennusvaiheessa. Niklas Moisander lausui kuitenkin haastattelussa näin jälkikäteen ajateltuna lauseen jossa näin jälkikäteen on pahaenteisen ennustuksen maku: Tämä on meidän taso.

Vuosien saatossa joukkue rutinoitui, mutta vääristyneellä tavalla. Joukkuetta tuntui seuraavan ahdistava tunne. Peli ei edistynyt, eikä saanut uusia ulottuvuuksia pelaajien kehittyessä henkilökohtaisella tasolla huimasti. Tietty varovaisuus roikkui joukkueen mukana. Huuhkajat tuntuivat pelaavan saman ottelun uudestaan ja uudestaan. Kutsun kehää nimellä, pieni painajainen.

Moisanderin aikakauden Huuhkajien peli vapautui kunnolla oikeastaan vain kerran karsintaottelussa. Olympiastadionilla San Marinoa vastaan niiden 45 minuutin aikana, jolloin Jari Litmanen pääsi vielä kerran Huuhkajien riveihin. Ottelun ensimmäisellä puoliajalla Suomi teki yhden osuman. Litmasen kanssa seitsemän.

En väitä etteikö Suomen olisi Moisanderin maajoukkueuran alkutaipaleella täytynyt uudistautua. Väitän kuitenkin, että painostava ilmapiiri musersi nuoren joukkueen henkisesti. Nuorennusleikkauksesta tuli itseisarvo, ei tavoite. Se että Moisander lopetti maajoukkueuransa jo nyt, vasta 32-vuotiaana on mielestäni osoitus siitä kuinka raskas taival oli.

Kenties Stuart Baxterin lähestymistavassa joukkueen nuorentamiseen oli kuitenkin viisauden siemen. Ehkä kokenut futiksen ammattimies tiesi mistä puhui. Ja nyt kun tässä vuosien saatossa toimittajat ovat haukkuneet valmentajat Baxterin, Paatelaisen ja Backen niin ehkä oli aikakin haukkua toimittajat. Ihan vain jotta kaikki saisivat osansa.

Moisanderia en kuitenkaan hauku. Hän toimi Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteenina läpi sen kenties vaikeimman ajanjakson. Jos hänestä nyt tuntuu siltä, että lentokilometrit joukkueen kanssa ovat täynnä, se hänelle suotakoon. Sen verran tämä Huuhkaja-kapteeni tosin vielä voisi lentää, että ottaisi osaa vaikkapa Turussa järjestettävään maajoukkueuran jäähyväisotteluun. Jos sellaisen joku (Palloliitto) vaan ymmärtää tälle kovan työn tehneelle pelaajalle järjestää.

Atte Airo
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Vaihtopenkki

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi