Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Terhi Kangas

Monialayhtiö Mummu Oy

Kuva: Janne Laakkonen

Fasettilukko. Kun tuota outoa sanaa oikein makustelee, kuulostaa se joltakin arvokkaalta ja juhlavalta. Mutta kun se iskee yli 7-kiloista vauvaa hoitavan äidin rintarankaan, on siitä juhlavuus kaukana. Viiltävä kipu salpaa hengen niin, että hetken pelkään sydänkohtausta. En pysty liikkumaan eteen enkä taakse. Yö menee särkylääkkeen voimalla, mutta vielä aamullakaan en uskalla nostaa vauvaa syliini. Niinpä mies asettelee pojan ennen töihin lähtöään sitteriin ja minä jään istumaan vierelle. Hetken päästä kuulen miehekkään turahduksen ja nautinnollisen ähkäisyn. Emme voi kuin odotella silmiä kirvelevässä hajussa. En odota pelastusta laskeutuvaksi taivaasta, vaan tiedän sen saapuvan kymmenen kilometrin päästä harmaalla Nissan Micralla.

Tämä ei suinkaan ollut ainoa kerta, jolloin olen siunannut sitä, että anoppini asuu lähellä ja haluaa olla arjessamme aktiivisesti läsnä. Myös silloin, kun hätä ei ole suurin. Hän käy esikoisen kanssa uimassa, sillä itse en erityisemmin viihdy vedessä. Hän vahtii kuopusta, jotta minä saan toisinaan kirjoittaa. Välillä mietin, tekeekö mummu arjestamme liian helppoa. Eihän lapsia pitäisi tehdä, jos ei niitä jaksa itse hoitaa. Eikä vauvallamme ole edes koliikkia. On monta minua kuormittuneempaa äitiä, jotka tarvitsisivat kipeämmin ylimääräistä käsiparia arkeensa. Mutta kaikki isovanhemmat eivät voi tai jaksa tarjota apuaan. Toiset lepäävät jo päivätyön tehneinä mullan alla.

Ajoittain pelkään, että rasitamme mummua liiaksi. Olen korostanut, että hänellä on täysi oikeus sanoa "nyt ei käy" silloin kun niin on. Hän on kieltäytynyt muistaakseni kerran. Tai no ehkä kaksi. Eikä hän ole pelkkä mummu. Hän on myös mitä mainioin anoppi. Enkä nyt mielistele, jotta hän aamukahvipöydässä tämän luettuaan auttaisi meitä vieläkin enemmän.

Oman ympärivuorokautisen vanhemmuuden keskellä joskus unohtuu, että lapsenlapset ovat isovanhemmille suunnaton rikkaus. He tietävät vielä meitä vanhempiakin paremmin miten häviävän lyhyt aika lapsuus on. Siitä ajasta halutaan ottaa kaikki irti. Olen kuullut, että isovanhemmuus on rusinoiden poimimista pullasta. Me vanhemmat alustamme taikinan, vaivaamme sen ja toisinaan poltamme pullat karrelle. Tai ainakin omat näppimme, kun puramme samaan aikaan tiskikonetta ja ruokimme kissaa.

Meidän tapauksessamme uskallan sanoa, että tilanne on aito win-win-win. Runsaasta yhdessäolosta nauttivat kaikki: isovanhemmat, vanhemmat ja lapset. Esikoisemme tuskin tietää parempaa viikonloppuohjelmaa kuin yökyläily mummulassa, jossa hän saa olla huomion keskipiste.

Yritän muistaa lausua anopille kiitoksen aina kun olemme saaneet häneltä apua. Joskus se silti unohtuu. Ehkä kiitollisuuteni konkretisoituu parhaiten sitten kun osat vaihtuvat. Sitten kun se olen minä, joka lusikoi soseutettua ruokaa puolihampaattomaan suuhun ja lukee sängyn reunalla vaikka Harlekiini-kirjoja, jos sitä minulta toivotaan.

Terhi Kangas

Kirjoittaja on äitiyslomaileva lahtelainen tekstityöläinen.

Blogi löytyy täältä.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Terhi Kangas

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi