Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Terhi Kangas

Kolumnisti: Olisinpa osannut olla tällainen äiti jo ensimmäisen kanssa

Kuva: Janne Laakkonen

Jos perheellä on kodin lisäksi kesäasunto, on erilaisia koti- ja pihahommia tuplasti. Jos ihmisellä on päätyön lisäksi sivutyö, tuntee hän takuulla itsensä työllistetymmäksi kuin iltapäivällä kotiin lähtevä kollega. Saman logiikan luulisi pätevän myös lastenhoitoon, mutta hämmentävän usein kuulee sanottavan, että kaksi menee siinä missä yksikin. Minun matematiikallani puuhaa on tuplasti. Takana on nyt kolme kuukautta kahden lapsen äitinä ja alan oivaltaa, mitä sanonnalla ilmeisesti tarkoitetaan.

Ensimmäinen lapsi on paniikkivauva. Kaikki energia kuluu lapsen pitämiseen hengissä, sillä se tuntuu vuosittain tusinan huonekasveja tappavasta amatööristä mahdottomalta. Vapiseeko vauva kylmyydestä vai siksi, että on jo nälkäkuoleman partaalla? Voiko harsoliinaan tukehtua? Unohdin eilen D-vitamiinin - joko sille on kehittynyt osteoporoosi?

Toinen lapsi on nautiskeluvauva. Esikoisen aikaiset imetys- ja kakkauspöytäkirjat huvittavat, sillä vauva varmasti ilmoittaa, kun nälkä on. "Kyllä maailmaan ääntä mahtuu," ajattelen, kun vauva raivoaa kassajonossa tulipunaisena enkä pyytele katseellani muilta asiakkailta anteeksi. Kuopus ei joudu sisarensa tavoin nukkumaan vauvakopassa ristikon takana. Ei tuo arka kissa sinne hyppää.

Kaikessa tekemisessä on uudenlainen rentous ja luottamus omaa vanhemmuutta kohtaan. Olisinpa osannut olla tällainen äiti jo ensimmäisen kanssa! Kuinka paljon vauvuuden ihanuutta jäikään huomaamatta turhan säätämisen ja hermoilun takia. Mutta esikoinen joutuu aina vanhempiensa harjoituskappaleeksi. Toinen lepää alusta asti vahvemmilla käsivarsilla ja antaa mahdollisuuden nauttia jokaisesta vauvapäivästä. Siis silloin, kun äiti ei ole nauttiakseen aivan liian väsynyt.

Elämänmuutos ei ole enää toisen kohdalla radikaali. Muistan kuinka esikoisen synnyttyä lähdin ensimmäisen kerran yksin markettiin. Autoradiossa soi joku hurjien nuoruusvuosien bileviisu, joka sai hormonimyrskyisen tuoreen äidin parkumaan menetettyä omaa elämää. Sitä vapautta ja huolettomuutta, jota en enää koskaan tuntisi. Vain hetkeä aiemmin olin vuodattanut onnenkyyneliä täydellisen nyyttini untuvatukkaan. Rakkaus oli porautunut sydämeen jäädäkseen. Elämä oli kuitenkin peruuttamattomasti muuttunut. Toisen kohdalla elämänmuutos tarkoittaa lähinnä surffailua asuntosivustoilla lisämakuuhuoneen perässä. Sanat äiti ja isä tarkoittivat jo synnytyssalissa luontevasti minua ja miestäni, eivät vain omia vanhempiamme.

Esikoinen tekee aikuisista lapsiperheen. Toinen saapuu kotiin, jossa veitset on jo siirretty yläkaappeihin. Ehkä tuo kulunut sanonta tarkoittaa juuri sitä. Pyykkiä on kuitenkin tuplasti enemmän pestäväksi, kuten myös suita ruokittavaksi. On yritettävä jakaa aikaa ja huomiota tasapuolisesti (ja usein epätoivoisesti) kahdelle. On hankittava kahdet kuravaatteet joka syksy ja paranneltava kahdet kausiflunssat ja vatsataudit.

Kaksi ei ole yhtä kuin yksi. Ja sehän tässä niin onnellista onkin.

Kirjoittaja on äitiyslomaileva lahtelainen tekstityöläinen.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Terhi Kangas

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi