Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päivi Rämö
Päivi
Rämö
marttaminia@luukku.com

Kolumni: Satoi niin rankasti, etten tiennyt, olinko yhä moottoritiellä vaiko jo Suomenlahden hyrskyissä Harmajan majakkaa kiertämässä

Takana oli viikon loma sateisessa ja koleassa Italiassa. Nyt palasin Suomeen, jossa sää oli sateinen ja kolea. On mukavaa, kun elämä on tasaista ja yllätyksetöntä, ajattelin, kun ähkin matkalaukkua auton kyytiin.

Edessä oli kotimatka yön pimeimmän tunnin aikana tihkusateessa ja puolisokeana. Tätä olin pelännyt viikko sitten, kun Lahdesta Vantaalle ajaessani oli satanut ja paistanut, satanut lisää ja paistanut taas. Olin vaihtanut aurinkolaseja tavallisiin laseihin ja päinvastoin aina sadan metrin välein ja vuodattanut suurkiitoksen Taivaan Isälle, joka oli tarttunut rattiin Keravan ja Koivukylän välillä. Siinä oli kaatosatanut niin, etten tiennyt, oltiinko yhä moottoritiellä vaiko jo Suomenlahden hyrskyissä Harmajan majakkaa kiertämässä.

Kun aurinko oli tullut kokonaan esiin, se oli peilautunut vesilätäköistä ja sokaissut kaihisia silmiäni. Päästyäni lentoparkin hiekkakentälle olin jo hermoheikkouden äyräällä.

Silmälääkäri oli ennen matkaani sanonut, että näköni oli sillä hilkulla riittääkseen autolla ajoon. Se hilkku ei ehkä koske tätä keskiyön kotiinpaluuta sumussa, tihkussa ja unipäissä. Ollapa nyt robottiauto alla ja siihen tankattu jerrykannullinen tekoälyä! Tai navigaattori, joka ei puhu hevonpullaa! Tai mieluiten kuljettajan penkille koppalakkinen ammattimies, joka teitittelee minua!

Kehä kolmosen löysin vanhasta muistista. Tästä vasemmalle ja ylös ja vauhtia. Onpas hiljainen liikenne, kylläpäs sataa ja kiiltääpäs asvaltti ikävästi ja enpäs näe lukea opasteita. Mitähän tuossa seisoi? kysyin autoltani, mutta se vain hyrisi rauhallisesti ja kulki eteenpäin. Mitä jos siinä oli lukenut ”Koti Kultainen”? Ehkä hyvinkin oli, koska taival jatkui kumman pitkään ilman Lahti-liittymää. Aloin tuntea olevani painajaisunessa tai dystooppisessa kauhukirjassa, jossa muu maailma on kuollut ja viimeinen eloon jäänyt ajelee bensatankkia tyhjäksi.

Sukelsimme Vuosaaren tunneliin. Hätä meni ohi, sillä nyt tiesin päätyväni ihmisten ilmoille. Auto hyrr-ryrräsi tasaisesti kuin koettaen tuudittaa minut uneen. Ammuin ohimooni luunapin. Nyt ei nukuta, nyt huviajellaan! Eipä olisi muuten tullut nähtyä tätä Vuosaaren kallista ihmettä.

Heikko valonkajo alkoi häämöttää. Tunnelilla oli kuin olikin toinen pää, ja siellä päivä alkoi nousta. Hupsahdin ulos putkesta ja päädyin kiertoliittymään. Ihana kiertoliittymä! Vastedes potkaisen perstuntumaan jokaista, joka puhuu pahaa kiertoliittymistä!

Kun uusi tunnelimatka päättyi, päivänvalo oli jo huokauksen verran kirkkaampi. Pudotin vauhdin viiteenkymppiin ja huomasin Lahti-kyltin. Pelastettu!

Palkitsin autoni hyvästä kiertoajeluttamisesta: myin sen mukaville, kirkassilmäisille ihmisille heti kotiin paluuta seuraavana arkipäivänä. Se oli sen ansainnut.

Kirjoittaja on hollolalainen pakinoitsija (marttaminia@luukku.com).

Lue myös: Kotihoitaja joutuu ottamaan riskin täydellä parkkipaikalla Lahdessa – "Parkkisakot täytyy maksaa itse"
Päivi Rämö
marttaminia@luukku.com
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Päivi Rämö

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi