Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päivi Rämö
Päivi
Rämö
marttaminia@luukku.com

Uusi tyynyni löi minut tajuttomaksi ja naitti Robert De Nirolle

Tiedän, että tyynyjä tulee vaihtaa aika ajoin. Niihin pesiytyy hilsettä, yövoidetta, ihomatoja ja painajaisen itiöitä. Joskus on luovuttava hyvistä palvelijoista ja ostettava uutta pääkopan alle.

Nukuin vuosikausia kahden tyynyn kera. Toinen oli laakea ja kovahko, toinen pehmeä ja pulleroinen. Kun asetuin yöpuun oksalle, piti päättää, kummalla kyljellä matkustan Höyhensaarille. Jos asetuin vasemmalle korvalleni, pinosin laakean tyynyn patjaa vasten ja pehmeän löllerön sen päälle. Oikean korvan alla järjestyksen piti olla päinvastainen.

Näin tein yö- ja vuosikausia, kunnes pullerotyynystä tuntui katoavan kaikki sisus ja siinä oli vain kaksi hiutunutta kangasta vastakkain. Laakeaa tyynyä taas tuskin patjasta erotti. Se oli kuin laiha kampela pohjamudassa.

Oli lähdettävä tyynykauppaan. Menin, tein ripeän ostopäätöksen ja palasin kotiin pulska paketti kainalossa. Illan tullen pudotin loppuun palvelleet pieluspoloiset lattialle sängyn ja yöpöydän väliin. Siitä saisin ne esiin, jos uusi tyyny osoittautuisi hankalaksi kumppaniksi.

Hain uudelle tyynylle ulkona kuivatun ja kelvollisesti silitetyn tyynyliinan. Tuntui kuin olisin pukenut raivokkaasti vastaan panevaa pikkulasta liian pieneen potkupukuun.

– En haluuuu! se olisi rääkynyt, jos olisi osannut.

Hikipäisenä sain kuitenkin sen tungettua tyynyliinan sisään. Sitten vain miettimään, kummalle kyljelle kääntyisin.

Pään alla oleva uutuus tuntui korkeahkolta ja kovahkolta. Kokeilin vasempaa kylkeä. Auts! Liian korkea ja ehdottomasti liian kova! Tällaisillako nykyisin nukutaan? Taidanpa kieräyttää sen lattialle ja ottaa vanhat kehnot unikumppanit korvan alle.

– Parempi, ett´ kärsimme nää tietyt vaivat, kuin uusiin riennämme, joit´ emme tunne!

Lausuin ainoan tuntemani Shakespeare-sitaatin.

Tyyny suuttui ja kumautti minut tajuttomaksi. Poing! Uskokaa tai älkää, lojuin täydet kahdeksan tuntia tiedottomana. Olin luullut, ettei siinä tilassa näe unia, mutta minäpä näin. Olin naimisissa Robert De Niron kanssa, ja meillä oli kaksi lasta: teinitytär ja viisivuotias poika. Ajattelin ahdistuneena, että taasko pitää ruveta kasvattamaan pikkupojasta aikamiestä. Eikä minulla ole mitään kokemusta nuorista naisenaluista. Milloin niille pitää ostaa topatut rintaliivit ja milloin silikonitissit?

Robert ei ottanut kantaa, vaan pysyi hiljaa taustalla. Senkin nilkki.

Aamun tullen heräsin henkiin. Tyyny oli edelleen kova ja korkea. Tuijotin sitä rankaisevasti, mutta se ei vastannut katsekontaktiin. Jos sillä olisi ollut suu, se olisi vihellellyt vähättelevästi.

Kostin kertomalla kaikille, jotka jaksoivat kuunnella, miten tyynyni oli lyönyt minulta tajun kankaalle. Tekisin rikosilmoituksen, jollei se olisi katunut ja alkanut näyttää minulle suloisia, koivun ja kielon tuoksuisia kesäyön unia.

Kirjoittaja on hollolalainen pakinoitsija (marttaminia@luukku.com)
Päivi Rämö
marttaminia@luukku.com
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Päivi Rämö

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi