Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päivi Rämö

Kolumni: Rouva Opuntia, uhkea, mykkä begonia ja paljon uutta multaa

Olin ostanut kukkamultaa kolmatta viikkoa. Milloin unohdin sen, milloin kassi oli ylipainoinen tai rahapussi laiha.

Nyt alkoi jo kotiympäristö käydä kimppuun. Aamulla vesimuki hyppäsi kädestäni ja kasteli minut. Rouva Opuntia kasvatti outoa piippaa, saintpaulia vikisi ahtaassa ruukussa ja pahapoika räki biojätteitä pitkin lattiaa. Ostaisin multaa, jos iltapäivään eläisin.

Kuljin kaupassa suu käyden. Ruisleipä, kukkamultaa. Kahvimaito, kukkamultaa. Jogurttia, juustoa, nakkeja ja kukkamultaa. Kahvipaketti, sukat, kukkamultaa. Muista kukkamulta. Kassalla multapussi kainalossa keksin, että kahvi jäi ostamatta. Kahvittakin pärjää, vaan ei kukkamullatta. Voin laittaa keittimeen pari lusikallista kukkamultaa ja juoda ravinne- ja kuitupitoisen virkisteen. (Älkää uskoko. Minulla on ihan aina hätäkahvipaketti jemmassa.)

– Riviin järjesty! komensin kasveja, kun olin ensin kaahottanut etsimässä hiekkaläjälapiota, kertakäyttökäsineita, saviruukkuja, suojaruukkuja ja pieniä kiviä. Loitsut löytyivät helpommin.

Oletpa nätti ja jaksatpa kukkia viikosta toiseen! Kiikut siellä tuvan ikkunalla kuin morsian keinussa. Elämäsi taitaa olla kuin silkkiä vain!

– Tule, tule, hyvä kukka, älä tule paha kukka! Tule meille vaan, meillä kastellaan, saat lämmintä lantaa jos annetaan!

Ensin päästin santun ahdingosta. Se puuskahti, kun vapautui korsetistaan, ja sen ainoa punainen kukka paisui kaksinkertaiseksi.

– Helpottiko?

– Arvaa vain!

Rouva Opuntialta kysyin, oliko hän raskaana vai mikä minareettimainen piippatorni oli noussut keskelle piikkilehtiruusuketta. Hän ei vastannut. Rouva O. muutti meille vasta viime syksynä ja teitittelemme yhä toisiamme, joten en udellut enempää. Ripeän mullanvaihdon jälkeen vein sen kukkapylvään päälle uneksimaan aavikon ihanasta rauhasta.

Ja sitten vanha huonekumppanini, juoru. Oli aika istuttaa puolikuihtuneesta emokasvista leikatut roikot uuteen multaan. Jopa ne olivat juuria kasvatelleetkin.

– Amppeliin siitä, hop hei, flikkalapset!

Viimeisenä vuoroon tuli pahapoika. Tuijotimme kotvasen toisiamme.

– Sinulla en teekään mitään. Olet ruma, puiseva ja epäsiisti, minä nälväisin.

– Veit kerrankin sanat suustani, se vastasi.

Uutta kodinkaunistustani, valkeaa, uhkeakukkaista begoniaa sen sijaan kehuin:

– Oletpa nätti ja jaksatpa kukkia viikosta toiseen! Kiikut siellä tuvan ikkunalla kuin morsian keinussa. Elämäsi taitaa olla kuin silkkiä vain!

Se ei sanonut mitään. Siitä ei ole juttuseuraksi, sillä se on silkistä tehty ja silkkoa sisältä. Ostin sen tehdäkseni viherkasveilleni selväksi, ettei meillä ole pakko olla. Tarjoilen suopeasti vaihtoehtoa: virkistyslomaa kompostorissa ja pääsyä uuden elämän ihmeelliseen, ikuiseen ja arvaamattomaan kiertoon. Sieltä voi sitten kulkeutua vaikka raparperikiisseliksi.

Ai ai, nyt tuli vesi kielelle. Montako yötä pitää nukkua, että raparperit nousevat maasta? Kasvaisivatkohan ne kukkaruukuissa, jos kauniisti puhuisi?

Kirjoittaja asuu maalla, marttailee lämpimikseen, puhuu työkseen ja kirjoittaa lystikseen. marttaminia@luukku.com

Päivi Rämö
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Päivi Rämö

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi