Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päivi Rämö

Kolumni: Omatonttu olisi saanut paikan

Marraskuisena ehtoona olin komentanut huonekunnan pihalle lapioimaan sakeaa pimeyttä jätesäkkeihin. Säkit talletettiin navetan ylisille odottamaan ylivaloisia kesäöitä. Silloin kantaisimme marraspimeää asuinhuoneisiin sylys kerrallaan ennen nukkumaanmenoa.

Minä sen olin keksinyt kuten senkin, että olin kutsunut kylään vanhan ystäväni Läylämö Kurkijalan. Kaipasin näet apua erään lehti-ilmoituksen kanssa.

Tonttu puhdisti lukulasit partajouhiinsa ja tutki huuliaan mutristellen sanamuotoa. Kävimme vähän kreikkalais-roomalaista painia sanojen lyhentämisestä, mutta lopulta tonttu hyväksyi tekstin. Näin se kuului:

”Palv. halut. kokenut ja aloitekyk. omatonttu. Talo maalla, ei lapsia eikä kotiel. paitsi syksyisin kukkakärp. ja joskus sittasont. sanomalehd. välissä. Omatontulta vaad. monipuol. taitoja sekä valpp. paimentaa hajamiel. emäntää. Toveriasunto lämminvesivaraajan kans. Pik. yst. vast. tlk. nimim. Omatonttu Hollolaan.”

- Siinä se, huokaisin ja varmistin ikkunasta kurkkien, että huonekunta haparoi yhä pihalla säkkeineen ja lapioineen.

- Osoite vielä.

Merkitsin sen kuoren päälle Läylämön sanelusta. Postimerkkiä ei tarvittu, vaan hän veisi kirjeen Koti- ja kontutonttu -lehteen. Kiitin käynnistä, kehuin ja kestitsinkin niin hyvin, että huonekunta tuonnempana kauhisteli, miten olin voinut tuhota kokonaisen möhnäpullapitkon parissa tunnissa.

Ilmoitukseeni tuli yksi ainoa vastaus, joka sekin oli outoa soopaa, minulle käsittämätöntä kieltä. Keskelle arkkia oli vielä piirretty ruma kanankuva, joka toivotti hauskaa juhannusta.

Käärin hihani, vyötin esiliinan eteeni ja aloitin jouluvalmistelut omin päin. Olihan minulla työlistoja, muistilistoja ja osaava huonekunta, ja olinhan laittanut joulun alulle useasti ennenkin.

Työstäni ei vain tahtonut tulla mitään, sillä pian alkoi puhelimeen tunkea tekstiviestejä, sähköpostia tulvia läppärin täydeltä ja postilaatikko repeillä saumoistaan. Ilmoituskirjeeni oli näköjään vuotanut tiedoksi markkinavoimille.

Leivo ja siivoa tekoälyllä - täydelliset lisä-älyt kodinkoneisiin

Tekoäly kehräämään - ei enää kissankarvoja sohvalla

Tekoälyllä seinäkellon vetämisestä historiaa

Tekoäly keksii tekosyyt jouluvieraiden torjuntaan

Älä ajattele itse - tekoälyssä on tulevaisuus

Osta! Hanki! Halvalla! Osamaksulla! Osta nytku, maksa sitku!

Kaikki tämä ei kuitenkaan lannista joulumieltäni, vaan teen taikinoita, kirjoitan joulukortteja, kudon sukkia, näperrän lahjapaketteja ja riimittelen niihin runonpätkiä omalla älylläni, vaikka se välillä savuttaakin.

Iltahämärissä kiehautan kahvikupillisen ja panen sen ulkoportaalle kurkistelijatonttuja varten. Se tyhjenee useimpina iltoina. Jos tekoäly tulevaisuudessa valtaa kotinurkkamme, uskon kahvinkulutuksemme vähenevän suunnattomasta siedettäväksi.

Päivi Rämö
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Päivi Rämö

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X