Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päivi Rämö

Miksi häntä lyötiin kengällä päähän?

Kuva: ESS

Kauan, hyvin kauan sitten tulin lapseni kanssa hiekkalaatikolta. Oli nälkää ja pissahätää ja nälkäkiukkua. Olin kieltänyt poikaa tuomasta märkää hiekkaa sisään pikkuämpärissä, mutta hän keksi kiertää kiellon tunkemalla hiekkaa kenkiinsä ja tyhjentämällä ne eteisen matolle.

- Enkös minä kieltänyt…

No, en ollut. Olin vain kieltänyt tuomasta hiekkaa sisään ämpärissä. Minun vikani. Siivotaan, kun on syöty.

Lämmitin ruokaa ja pidin ilmapiiriä sopuisana äidillisen lempeällä rupattelulla.

- Älä, kulta, kaada tuolia lattialle, se pitää pahan ääneen ja naapurit pelästyvät.

- Poju kiltti, anna roskien olla roskiksessa, siellä on niiden paikka. Anna ainakin kahviporojen olla… Ääk! Älä levitä niitä poroja yhtään enempää! Äiti siivoaa, kun saadaan syötyä!

- Äläpä kaada enää sitä tuolia, voit jäädä itse alle ja tulee pipi-ai-jai! (Kolinaa, rymähdys.) Kaadoit kuitenkin. Osaisitkohan nostaa sen pystyyn? Ai et? Äiti nostaa kohta, ensin pannaan ruoka pöytään. ÄLÄ SYÖ NIITÄ KAHVINPOROJA!

Poika livahti kovenevan ääneni alta eteiseen. Kauhoin keiton lautasille, mutta hän säntäsi pian takaisin, kompastui nurin olevaan tuoliin ja törmäsi pöytään. Sopat läikkyivät lattialle asti, maitomuki putosi ja kilahti kahtia. Minä laskin seitsemääntoista ja siivosin jäljet. Tätä vartenhan minä hoitovapaalla olin.

Ruoat saatiin jotenkuten lusikoitua. Luuttusin keittiön ja imuroin eteistä. Poika lepäili kolmen minuutin ruokaperäiset ja tuli auttamaan.

- Minun kengät, hän kehui lenkkareitaan, joita siirtelin imurin tieltä.

- Sinunpa sinun. Älä pistä suuhun, ne ovat likaiset, hyh hyh.

- Pestään! hän keksi, mutta minä en innostunut.

- Ei pestä, saat uudet lenkkarit, kun nämä jäävät pieniksi.

- Käsketään minun kenkien kasvaa! Mummokin käski kukkien kasvaa!

Minua huvitti, mutta siivosin sottapyttyjäljet pois ja hoksasin sitten kurkistaa, mitä toisaalla tapahtui. Joku oli ottanut vaeltavan juutalaisen ikkunalta, kiskaissut kasvin pois mullasta ja sovitti nyt ruukkuun omaa jalkinettaan. Multaa, rapaa ja juutalaisen jäännöksiä oli sohvalla, matolla, kaikkialla.

Silloin otin käteen puhtaamman lenkkarin, napautin häntä sillä päälaelle ja kehotin lopettamaan kaikkinaisen rekkuloinnin ja töllöntyönteon ihan juuri tähän paikkaan.

Koska hän ei osannut huutaa lastensuojeluväkeä paikalle, hän sanoi vain ”höh” ja hetken mietittyään kysyi:

- Mitä hatten sinä, äiti, löit minua kengällä päähän?

Selitin näkökantani ja pyysin nöyrästi anteeksi, mutta silti tapausta puitiin perheen, suvun ja kummien kesken kauan ja monipuolisesti. Yhä vieläkin huonekuntani muistelee menneitä tapahtumia tähän tapaan:

- Minä vuonna Aili-täti kuolikaan?

- Lieneekö ollut se syksy, kun äiti löi poikaa kengällä päähän.

Sehän se, ikimuistoinen syksy kaikkine kamaluuksineen. Lumikin satoi liian aikaisin.

marttaminia@luukku.com

Sunnuntaina 20.11. vietetään Lapsen oikeuksien päivää.

Päivi Rämö
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Päivi Rämö

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi