Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päivi Rämö

Seniori maalasi eteisen seinän

Kun Lissu avasi kotioven, vastaan tulvahti löyhkä. Äiti ei aina ehtinyt ajoissa WC:hen eikä aina muistanut edes yrittää.

- Lissuko? kuului eteisen periltä. Äiti osoitti seinää. Se oli ruskeankirjavaksi lääpitty ja haisi niin pahalta kuin vain tietty ruskea luonnontuote haisee.

- Minä maalasin!

Pian tuon jälkeen Lissu sai äidille hoivakotipaikan, mutta ei ilman madonlukuja: seniorin elämä olisi laadukkainta omassa kodissa! Jos ette halua jäädä pois työstä, palkkaisitte hoitajan kotiin!

Näitä säkeitä joutuvat lausumaan päivittäin vanhustyön ammattilaiset, joita omaiset painostavat itkien ja kiroten. Toiselta suunnalta painostavat valtiovalta ja kunnanvaltuustot: ei ole rahaa rakentaa hoivakoteja eikä ainakaan pennosia palkata niihin hoitajia. Vanhuksia on liikaa, mutta kaikesta muusta on pula. Onhan se ikävää, niii-in.

”Hygieniahaalari alentaa ihmisarvoa - Dementoituneilla on oltava oikeus päättää itse asumisestaan.” Näin ne viisaat ihmiset vuodattavat vanhusrakkauttaan julkisuudelle - siis ne, jotka tekevät töitä näyttöruutujen ja älyllisesti vertaistensa parissa. Heidän ylevyytensä on kaukana siitä pahanhajuisesta arjesta, jossa dementikkojen omaishoitajat kahlaavat.

- Paappa soitti kysyäkseen, miksi hänen hellansa on vaihdettu. Vanhan hellan levyt olivat mustia, mutta uudessa ne ovat tulipunaisia ja kauhean kuumia. Hän haluaa vanhan hyvän hellansa heti takaisin.

- Äidiltä oli tullut kaksikymmentä seitsemän puhelua, kun olin aamupäivän kokouksessa. Kun soitin hänelle, hän itki, että mitä pahaa hän on tehnyt, kun lapsi ei viitsi vastata. Asiana oli, että meiltä on nyt mummo kuollut. Muistutin, että se tapahtui puoli vuosisataa sitten, ja hän kivahti: kehtaatkin valehdella!

Kun ihmiseltä menee muisti, se todella menee eikä palaa koskaan. Vanhuus ei ole nokkosrokko, josta toivutaan.

Annettaisiinko itsemääräämisoikeus myös seniorille, joka sytyttää tulet sähkölieden uuniin, lähtee sukkasillaan maaliskuussa marjaan tai luulee parveketta ulkohuoneeksi? Kumpi saa päättää, ikäihminen, joka haluaa mekastaa öisin porraskäytävässä vai isännöitsijä, joka kieltää tekemästä niin?

Kumpi vie ihmisarvon alemmas, hygieniahaalari vai omilla jätöksillä läträäminen?

Uutisissa kerrottiin taas äsken, että vanhustyöstä pitää vähentää hoitajia, koska ei ole rahaa, ja jos rahaa olisikin, sitä tarvitaan kipeämmin jonnekin muualle.

Minä suljin radion ja onnittelin itseäni kädestä pitäen. Osani on onnekas, sillä minulla on elämää ylläpitävä lääkitys, on ollut jo neljä vuosikymmentä. Jonakin kauniina tulevaisuuden päivänä unohdan sen käytön, ja sitten meneekin vain puoli viikkoa, kun haihdun täältä ikuisuuteen. Siten säilyvät niin ihmisarvoni kuin itsemääräämisoikeutenikin. Vähät siitä, että se tapahtuu vahingossa lipsahtaen. Niinhän elämä useimmiten saa alkunsa ja loppunsa.

Kirjoittaja asuu maalla, marttailee lämpimikseen, puhuu työkseen ja kirjoittaa lystikseen.

marttaminia@luukku.com

Päivi Rämö
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Päivi Rämö

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X