Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päivi Rämö

Miljoonalaatikon siivous ja sielu

Kuva: ESS

Tulipa se kaunis päivä, jolloin tunsin tarvetta siivota miljoonalaatikkoni.

En hätiköinyt. Olihan pyhäpäivä, ei paras päivä pikkuaskareillekaan saati miljoonan esineen hullunmyllyn vatkaamiselle. Rauhoittuakseni keitin toiset aamukahvit ja join ulkoportailla - juhlaa, juhlaa talven jälkeen! Kiitin peipposta laulusta, moikkasin västäräkkiä enkä ollut huomaavinani auton konepeltiä, jota linnut olivat käyttäneet toilettinaan.

Näppejäni poltteli päästä työhön, joten palasin kohta kamariini ja leväytin lipastonlaatikon auki. Ei siellä ihan miljoonaa tavaraa ollut, mutta hyvinkin parisataa, kun otti huomioon jokaisen nupinaulan ja silppuroskan.

Pois rikat rokasta! Perkuujätettä kertyi muovikassillisen verran, mikä on ihmeteltävä määrä, kun lipastonlaatikko ei ole mitoiltaan iso. Mutta siinähän se piileekin, se miljoonalaatikon taika: pienestä tilasta löytyy kaikkea, mitä ihminen äkkiä tarvitsee. Kun tunkee sinne käden ja tunnustelee, sormiin osuu juuri se hyödyke, jota kaipaa. Niin käy varsinkin, jos etsii terävää silmäneulaa.

Nuoret ja hutiloiden kasvatetut lukijani eivät ehkä tiedä koko miljoonalaatikko-käsitteestä. Katsokaas, se on paikka, johon nakataan erilaisia pieniä esineitä myöhempää mahdollista tarvetta varten. Miljoonalaatikon sisältö vaihtelee, mutta omani edustanee naisihmisen tavallista otosta: sieltä löytyi tulitikkurasia ja kynttilänpätkä sähkökatkoksen varalta, neuloja ja karhunlankaa, pikkupullo lukkoöljyä ynnä käyttämätön hammasharja. Oli mittanauha, hiusharja ja pari klemmaria. Sijansa sai myös pätkä silkkinauhaa ja toinen kanttinauhaa. Ties minä päivänä niitäkin tarvitaan.

Mutta, lausun minä painavasti, mutta! Sieltä tuli esiin hajuvesipullon korkki ilman hajuvesipulloa, teatterilippu vuodelta 2002, ei-paloturvallisia kynttilänmansetteja, pariton olkatoppaus, 1980-luvulla hankittu kamera ja lehtitilauksen kylkiäisenä tullut rihkamakello, joka oli niin rumanpramea, ettei sitä huolinut harakkakaan, vaikka olisin halvalla myynyt.

Pullonpohjallinen ikivanhaa kosteusvoidetta pääsi jätteisiin kuten myös ammoinen elektroniikkapeli, jonka poikani lahjoitti kyllästyttyään Tetrikseen. Olin siihen jonkin aikaa niin koukussa, että otin siitä lopulta patterit pois ja hautasin tänne, kun en raatsinut roskiinkaan panna. Mutta nyt raatsin.

Yhden turhan tavaran kuitenkin jätin peränurkan pimentoon. Se on pieni visapuinen kiekura, jonka käyttötarkoitusta en tiennyt, mutta keksin: se on miljoonalaatikon ydinajatus, sielu. Vielä joskus on tuleva se kaunis päivä, jolloin sitäkin välttämättä tarvitaan, ja silloin perikuntani huonekunta lähettää taivaaseen kiitoksen: muorihan oli fiksumpi kuin miltä näytti!

- Tietääkö kukaan, mikä tämä on alun perin ollut? kysyy joku. Kukaan ei tiedä, jollei joku minuun tullut arvaa.

Kirjoittaja asuu maalla, marttailee lämpimikseen, puhuu työkseen ja kirjoittaa lystikseen.
marttaminia@luukku.com

Päivi Rämö
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Päivi Rämö

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi