Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mila Teräs

Mila Teräksen kolumni: Kasvurauhaa myös teineille – keppihevosharrastus haastaa vallitsevaa käsitystä leikin ikärajoista

Kun olin melkein viisitoistavuotias, pakkasin barbikokoelmani laatikkoon. Olin vuosien ajan keräillyt harvinaisiakin nukkeja ja niiden tarvikkeita sekä valmistanut niille vaatteita. Koska olin lähdössä rippileirille, minusta kuitenkin tuntui, että minun kuului siirtyä vaiheeseen, jossa ei enää leikitty. Muistan päivän haikean ja vääjäämättömän tunnelman. Kuvitteellisiin maailmoihin uppoutuminen oli ollut minulle luontevaa. Se oli ollut vastapainoa koulun ja muiden vastuiden täyttämälle arjelleni.

Nuket olivat olleet minulle hahmoja leikkitodellisuuksissa, ja niiden avulla olin pohtinut elämää ja ihmisten välisiä suhteita. Ja mistä muusta elämässä loppujen lopuksi on kyse kuin suhteista toinen toisiimme? Barbia on siis syytä pitää yhtä arvokkaana kuin jotakin toista supersankarilelua.

Annoin myöhemmin barbikokoelmani omille lapsilleni. Hevosharrastajina he kuitenkin innostuivat enemmän keppihevosista. Vaatehuoneemme on jo ajat sitten muuttunut keppihevostalliksi.

Teinityttöni kavereineen hyppivät keppareillaan taitavasti hyvin korkeitakin esteitä. Leikin maailma on heidän harrastuksessaan vielä läsnä. Ihailen tyttöjen rohkeutta ja suoranaista radikaaliutta olla välittämättä asioiden keinotekoisista ikärajoista. On myös upeaa seurata, miten taitavasti he ompelevat uusia keppihevosia ja niille tarvikkeita.

Keppihevoset ovat Suomessa iso ilmiö, joten niille on selvästi ollut tilausta. Tuntuu kuin keppareita harrastavat tytöt ja nuoret naiset vähät välittäisivät heihin kohdistetuista odotuksista ja paineista.

He määrittelevät identiteettinsä itse ja ottavat harrastuksensa avulla tilaa ilolle, rentoudelle ja luovuudelle.

Suomessa arvostetaan lapsen nopeaa kasvua aikuiseksi ja itsenäistymistä kotoa. Miksi ihmeessä? Teini-ikäisen kuoren alla on lapsi, joka on usein hämmentynyt nopeista muutoksistaan.

Teini-ikään osuu valtavia kehityshaasteita. On otettava kaiken kasvun myllerryksen keskellä askeleita kohti itsenäistä elämää. Se ei ole helppoa varsinkaan nykymaailmassa, jossa arvostetaan suorittamista ja vallitsevien standardien mukaista kiiltokuvaelämää sosiaalisessa mediassa.

Leikkiä on siis syytä tukea. Olisi hölmöä osoittaa elein tai sanoin, että mielikuvituksen käyttö olisi tietyssä iässä lapsellista tai että tietylle sukupuolelle perinteisesti kuuluneet leikit olisivat toisia arvokkaampia. Lapset ja nuoret tutustuvat leikin avulla sisäiseen maailmaansa, harjoittelevat elämää ja saavat lisää itseluottamusta. On myös aiheellista kunnioittaa sitä tyhjää tilaa ja joutilaisuutta, joita leikki tarvitsee.

Onneksi tiedän, ettei leikin tarvitse kuolla koskaan. Minulle leikistä tuli lopulta tietyllä tavalla ammatti. Työni on kuvitella ja ajatella. Kun kirjoitan, olen siinä samassa lämpimässä paikassa, missä olin niinä rauhallisina iltapäivinä, kun minulla oli aikaa keksiä leluilleni tarinoita ja elämiä.

Kirjoittaja on orimattilalainen kirjailija. mila.teras@gmail.com

Mila Teräs
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mila Teräs

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi