Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mila Teräs

Sinua on kohdeltava hyvin, piste

Kävelin lauantai-iltana kaupungilla. Kadun toisessa päästä vastaan oli tulossa kaksi epämääräisesti käyttäytyvää, juovuksissa olevaa miestä. Tajusin, että minun oli vaihdettava katua autotien toiselle puolelle. Siirryin toiselle tielle, mutta humalaiset olivat äkänneet minut. He huutelivat, vihelsivät. Painoin katseeni katuun. Halusin tilanteesta pois mahdollisimman nopeasti.

Olin valinnut jalkaani hyvät kävelykengät - vain koska halusin varmistua pystyväni tarvittaessa pakenemaan nopeasti uhkaavista tilanteista. Olin hautautunut tumman takin uumeniin, en herättänyt huomiota. Mitä väliä, öykkärit häirinnällään viestivät. Huutelu on vallankäyttöä, jonka tarkoitus on osoittaa, kenelle katu kuuluu ja kenen onkin syytä pelätä.

Jälkeenpäin korpesi. Miksi minun on suunniteltava reittejäni, vieroksuttavaa pimeitä, autioita paikkoja, seurattava kelloa? Haluan vain kulkea kaduilla rauhassa.

Nuoruuden kokemukset palasivat mieleeni. Silloin jouduin samantyyppisen häirinnän kohteeksi niin monta kertaa, että sitä alkoi pitää jollakin kieroutuneella tavalla normaalina.

Jokaisen pitää saada kulkea kaduilla pää pystyssä ja pelkäämättä.

Häirintä varmasti jatkuukin niin kauan, kun siitä vaietaan ja se hiljaa normalisoidaan. Onneksi viime viikkoina on puhuttu paljon seksuaalisen häirinnän laajalle levinneistä liejuista. Asiasta täytyy pitää ääntä edelleen.

”Minua on kohdeltava hyvin, piste.” Tämän lauseen pitäisi olla sisäistettynä jokaisen selkärankaan. Ei pidä odottaa keski-ikään, että on kanttia sanoa se. Ja on kannustettava muitakin olemaan samaa mieltä.

Ilmapiiri ei saa olla sellainen, että seksuaalinen häirintä käsitetään ikään kuin välttämättömäksi pahaksi. Tai että häirintäkokemuksista on vähän noloa puhua.

Millaisessa ympäristössä tällaisia vääristymiä syntyy?

Koulussa käydessäni kuulin ala-asteikäisen pojan kommentoivan luokkatoverin rintoja. Hämmennyin - alkaako se hirveys jo tuossa iässä? Sitten muistin, että juoduin itsekin samantyyppisen puheen kohteeksi samassa iässä. Häirikkö oli ikätoveri. En vain koskaan kuullut kenenkään nostavan aihetta esiin ja sanovan, että seksuaalinen häirintä on väärin.

Me aikuiset emme saa sulkea silmiämme häirinnältä ja vaieta. On syytä puhua myös lasten ja nuorten kanssa toisia arvostavasta käytöksestä. Siitä, ettei kenenkään ei tarvitse sietää minkäänlaista häirintää. Oppikirjoissa puhutaan jo nettikiusaamisesta ja rasismista. Aivan yhtä tärkeää koulussa on keskustella myös seksuaalisesta häirinnästä.

Kannattaa suunnata huomionsa omaankin käytökseen: Miten kommentoin muita? Puhunko kunnioittavasti erilaisista ja samanlaisista ihmisistä? Entä hyväksynkö hiljaa toisten epäkunnioittavan kohtelun?

Jokaisen pitää saada kulkea kaduilla pää pystyssä ja pelkäämättä. Ottaa sen tila maailmassa, joka hänelle kuuluukin.

Onneksi tämän unelman toteutumiseen me kaikki pystymme vaikuttamaan.

Mila Teräs
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mila Teräs

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi