Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Lealiisa Kivikari

Kolumni: Perhekoko pienenee, ruokahävikki kasvaa

Maanantaina on syyspäivätasaus ja valon määrä vähentyy vääjäämättä. Hitaana hämäläisenä minun on jälleen vaikeaa olla vuodenaikojen välitilassa. Enää ei ole kesä, mutta eihän syksynkään ihan vielä pitäisi niin kokonaisvaltaisesti nielaista ihmistä. Yhtenä iltana koiralenkillä tuntui siltä, että pimeä hyökkäsi ja upotti huppuunsa keskellä metsää. Ensimmäinen flunssa-aaltokin taitaa olla jo täällä, sillä useamman kaverin ääni pihisee ja nenäliinapaketteja kuluu.

Tämä on ensimmäinen syksy, kun kumpikaan meidän lapsistamme ei asu enää kotona. Muisti kuljettaa lukuisiin syksyihin, jolloin talo oli täynnä ilakoivaa säpinää, kun koululaiset kavereineen valtasit keittiön aina iltapäivisin. Nyt on kovin hiljaista.

Olen pian vuoden pohtinut arkeeni vaikuttavaa ikävää pulmaa: Kuinka ihmeessä laitetaan kahdelle ihmiselle ruokaa? Pöydän ääreen on ennen kokoontunut useita ihmisiä ja kaikki ovat saaneet syödäkseen. Entä nyt? Talossa asuu kaksi aikuista, joiden työ- ja ruokailurytmit ovat erilaiset.

Voin tunnustaa, että minusta on tullut todella laiska ruokakaupassa kävijä, ajoittain koen sen hyvin vastenmielisenä. Minä, joka ennen tahdoin valmistaa ruuat alusta loppuun asti itse, enkä koskaan käyttänyt edes mikroaaltouunia, saatan nyt turvautua valmisaterioihin. Ne ovat kammottavan makuisia.

On todella vaikeaa ostaa kahdelle ihmiselle vain tarvittava ruokamäärä. Hyvässä lykyssä menee enemmän rahaa kuin neljän ihmisen aterioihin. No ainahan voi pakastaa! En itse ole mikään pakastaja-Elvi, mieluiten söisin ruuan tuoreena. Ja sitä paitsi, ruokamuistini on lyhyt, minulta unohtuu helposti se, että pakkasessa on jo ruoka-annoksia.

Kuinka ihmeessä laitetaan kahdelle ihmiselle ruokaa?

Alan ymmärtää yksin asuvia, jotka ovat jo vuosia puhuneet siitä, että kauppojen pakkauskoot ovat suhteettoman suuria. Sama tuote, jos siitä sattuu löytymään pieni pakkauskoko, on kilohinnaltaan kalliimpi kuin suuri paketti. Kauppaketjut eivät ainakaan ole asiakasmyönteisesti mukana talkoissa, joissa hävikkiruuan määrää pyritään vähentämään. Suomessa perhekoko pienenee huolestuttavalla tavalla ja kauppojen pakkauskoot suurenevat samaa vauhtia.

Onhan tässä ajassamme jotain todella irvokasta. Kuluttajan pitää olla huippuun asti viritetty ja valveutunut, että hän kykenee ostamaan oikean määrän ruokaa ilman turhia lisäaineita. Ja kuitenkin ruuasta jää monien satojen kilojen hävikki vuodessa. Samaan aikaan tuloerot kasvavat, eikä kaikilla ole enää mahdollisuutta monipuoliseen ravintoon.

Tänä syksynä lempiruokiani ovat kaurapuuro, ruisleipä, piimä, voi ja omenat. Niillä pääsee jo pitkälle ja säästyy kaupassakäynnin aiheuttamalta tukalalta tunnetilalta. Kauhukseni huomasin sosiaalisessa mediassa pari viikkoa sitten päivityksen, joka tiesi kertoa, että jouluun on enää sata päivää aikaa. Ajattelin viettää nämä sata päivää leppoisasti, soljua mukana syksyn hidastuvassa rytmissä. Villasukat, pipo, kaulahuivi ja sadetakki odottavat jo käyttäjäänsä.

Kirjoittaja on lahtelainen sanataiteilija.

Lealiisa Kivikari
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Lealiisa Kivikari

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi