Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Lealiisa Kivikari

Kuka selviää ruuhkavuosista ilman kolaria?

On yleistä puhua ruuhkavuosista. Tahdomme nimetä asioita, jotta osaamme elää niiden kanssa. Ruuhkavuosilla tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin lapset ovat pieniä, uraa tulisi viedä eteenpäin ja omat vanhemmat ovat yhä tarvitsevampia.

Artikkelit, jotka luin aiheesta, painottivat sitä, että perhe-elämää elävät työmyyrät suorittavat elämänsä mallikkaasti. Paitsi. Ihmiset sysäävät itsensä ja omat tarpeensa syrjään. He myös väsyvät pitämään huolta parisuhteestaan. Näin ollen kolari on väistämätön. Muuten, eikö ole erikoista, että puhumme elämästä suorituksena?

Omalla kohdallani en niinkään puhu ruuhkavuosista. Puhun pitkästä pimeästä ajanjaksosta, jonne velvollisuudentuntoisena ihmisenä kadotin itseni. Useampi vuosi on jälkeen päin ajateltuna kuin ikuisuudelta tuntuva hapeton tila, jossa elin nurkkaan ahdettuna.

On suojeleva ajatus, että valottomuuden käsittää vasta sen jälkeen, kun pimeä on ohitse. Velvollisuuksien keskellä rämpiessään hämäräsokea ihminen voisi pudota reunalta alas, jos ymmärtäisi mitä on tekemässä.

Tänä kesänä olen ensimmäistä kertaa vuosiin pystynyt elämään yhdessä hetkessä, kenestäkään toisesta huolehtimatta ja tehden niitä asioita, joista itse nautin. Vieraillessani Kylmäpihlajan majakkasaarella ihmettelin: Miten voi tuhlata elämästä niin monta vuotta suomatta itselleen edes pientä unelmaa elettäväksi.

Perheelläni ei ole ollut tukiverkostoja, paremminkin niin, että me olemme olleet monen ihmisen tuki ja verkosto. Silloin, kun ongelmat ovat suuria ja niiden hoitaminen vie kaiken energian, myös avun pyytäminen on vaikeaa ja oikeanlaisen avun saaminen vielä vaikeampaa.

Yhteiskunta ja lääketeollisuus ovat kyllä kehittäneet diagnoosit ja lääkkeet elämä-nimiseen selviytymistaisteluun. Taitaa olla jo aivan normaalia, että joku kärsii ahdistuneisuushäiriöstä, masennuksesta tai unettomuudesta. Joskus olisi inhimillisempää tukea ja auttaa konkreettisesti sen sijaan, että pidetään porukkaa pillereiden voimalla käynnissä kuin robotteja.

Uudesta ruuhkavuosien jälkeisestä ajasta hullaantuneena olen väkisinkin pohtinut, mistä tässä elämässä on lopulta kyse? Onko kyse siitä, että saa maksettua kaikki velkansa, osaa pelata työkuvionsa oikein, varmistaa eläkeputken? Onko kyse siitä, että saa kunnialla hoidettua lapset itsenäisyyteen tai siitä, että saa säntillisesti saatettua vanhukset hautaan? Vastaukset ovat ihanasti ilmassa kuin jonglöörin pallot.

Sen tiedän, että on turha kuluttaa aikaansa murehtimalla menneisyyttä tai pohtimalla valintoja, joiden vaikutukset on ymmärtänyt vasta viiveellä. Ehkä niistä voisi kuitenkin oppia jotain. Voisi vaikkapa jatkossa valita kadun aurinkoisen puolen ja antaa helmojen heilua sateellakin.

Kirjoittaja on lahtelainen sanataiteilija.
Lealiisa Kivikari
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Lealiisa Kivikari

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X