Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Kalle Veirto: Kuinka saat pojan lukemaan kirjan

Kävin Porissa elokuussa, siitä tämä juttu alkaa. Tajusin sen viime sunnuntaina, kun luin lehdestä miten kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius pelastaisi eksyneet pojat ja nuoret miehet (HS 20.10.).

Hän panostaisi mielenterveyspalveluihin ja laittaisi pojat lukemaan, koska ”kirjat kehittävät sosiaalisia kykyjä ja empatiaa”. Ero poikien ja tyttöjen lukutaidossa on meillä OECD-maiden suurin.

Vaan miten se lukemaan laittaminen tapahtuu?

Tätä olin loppukesästä haarukoimassa Porin kirjaston yleisötilaisuudessa yhdessä toimittaja Aleksis Salusjärven ja kirjailija Jukka-Pekka Palviaisen kanssa.

Salusjärvi osoittautui lukutaidon asiantuntijaksi, minä pihalla olevaksi pienkirjailijaksi. Minä vaan viljelen huolettomana omaa sarkaani, aivan kuten kollega Palviainen omaansa metsätilkun toisella puolen.

Toimeni ovat samanlaisia kuin jalkapalloilijalla, joka ei nosta katsettaan pallosta ja omista jaloistaan koko ottelun aikana.

Olen kirjoittanut neljäkymmentä nuortenkirjaa, joiden keskeisinä henkilöinä häärii poikia ja nuoriamiehiä. Se on panokseni lukutaidon puolesta.

Mitään salaisuuksia toimiini ei kätkeydy. Minä aloitan ja lopetan, ja sitten jään seuraamaan, että kuinkas tässä tällä kertaa käy. Tärkein palaute tulee kirjastojen verkkosivuilta. Kuukausi julkaisun jälkeen voin käydä katsomassa kaikkialta Suomesta, kuinka kirjani kuluvat nuorison käsissä.

Jos Helsingin seudun Helmet, Tampereen Piki ja Jyväskylän Keski ovat osaltani eräpäivillä kyllästetyt, olen onnistunut. Toimiva nuortenkirja on sellainen, jota nuoret itse lainaavat ja lukevat. Se ei ole mestariteos vaan mieluiten ”ihan ok”.

Poikien lukemisesta ja lukemattomuudesta en silti tiedä mitään, en muuta kuin mitä lehdistä olen lukenut ja kouluilla vieraillessani kuullut.

Sohin pimeään aseinani ammatti, atrain ja leikkimielitauti sekä synnynnäinen marktwainiläisyys. Saan kirjailijan työstä toimeentulon ja pystyn suppeassa nuortenromskussa kirjoittamaan kaiken, mitä maailmasta tiedän.

Päässäni poriseva pata on osin Lahden syytä. Aikakausi, maa, kaupunki ja kulttuuri ovat tehneet minusta sellaisen kuin olen, eikä siinä ole mitään hävettävää, koska se ei ole ansioni eikä vikani.

Leikkimielitaudillani ei ole virallista tautiluokitusta, se on myötäsyntyinen viehtymys kepeyteen, helppouteen ja ironiaan. Marktwainiläisyys tulee Mark Twainilta ja se perustuu yhteen mottoon: En pidä työstä edes silloin, kun joku muu tekee sen.

Ammatillinen atraimeni on puolestaan samaa kuin monialainen kohdistaminen. Kun vuodessa tekee neljä kirjaa, yksi on 10-vuotiaiden junnudekkari, toinen 12-vuotiaiden sählykirja, kolmannessa 15-vuotias pelaa lätkää ja neljännessä 17-vuotias voittaa novellikilpailun.

Atrain lyödään kirjatuulastuksessa pimeään ja katsotaan pohjamudan laskeuduttua verkkokirjastoista, mitä piikkiin jää. Jotain on aina jäänyt.

Yksi kikka minulla on pojan luettamisessa. Oli jo lukiossa, kun kysyin että jokos Tuntematon on hoidossa. Ei ollut mutta kuukauden kuluttua oli. Laitoin potiksi satasen ja sain sillä liitetyksi pojan sukupolvien ketjuun. Arvosanaksi hän antoi sen korkeimman: ihan ok.

Kalle Veirto
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi