Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Murhaako vanha omenavaras kaikkein kauneimman?

Mikä tässä on väärin? Vanha omenavaras vastaanotti viikko sitten perjantaina Kunnialauneelaisen palkinnon kauniilla Launeen kirjastolla.

Kyse on vaatimattomasta persoonastani, ja metsään meni ja pahasti. Minkä tähden, kerron tuonnempana. Siellä odottaa myös vastaus alun kiperään pähkinään. Ja diili.

Olen asunut Launeella pienen ikäni, 40/57 vuotta. Vaikutukseni asuinalueen kehitykseen on ollut mitätön mutta murhaava:

Kun sairastuin pikkupoikana, minut suljettiin Launeen kulkutautisairaalaan hoidettavaksi. Äiti kävi itkemässä ison ikkunan ulkopuolella, kun minä itkin sisällä. Nyt sairaalaa ei enää ole.

Aloitin koulu-urani uudessa uljaassa Launeen kokeiluperuskoulussa. Sittemmin uljaus homehtui ja on nyt pyyhkäisty maan tasalle ja tilalle pykätään jotain, mikä näyttää sammakolta tai ameebalta.

Kumpikin käy, kunhan ei tule sutta.

Kokeiluperuskoulusta siirryin keskikouluun Launeen yhteislyseoon. Se ilo ei kauan kestänyt: sain kesken kaiken alennuksen takaisin peruskoululaiseksi. Samassa rytinässä lähti lyseo alta. Ylioppilaaksi valmistuin Salinkallion lukiosta, joka, kuten jo arvaatte, on nyt historiaa.

Varusmiespalvelusta osan suoritin Hennalan lääkintäkoulussa. Kun Puolustusvoimat karsi toimipaikkoja, niin kuinkas ollakaan, verisen ja perinteikkään kaupunkivaruskuntamme yli vedettiin ruksit.

500 metrin päässä kotitalostani oli aikoinaan myös apteekki, lähikoulu, kahvila, leipomo, pankki ja lukuisat eri ketjujen elintarvikemyymälät. Parturi oli naapuritalossa, nyt kohtuullisesti 500 metrin päässä.

Menetyksiä paikkaavat Perhepuisto, mahtavat marketit ja kodikas Alko. Kiitos.

Nuoruusvuosieni Launeesta on jäljellä asuinalueen ydinosan asemakaava ja hyvinkin neljä viidesosaa 1960-luvun taloista. Myös kirjasto on sinnitellyt asukkaiden ilona, tosin paikkaa vaihtaneena.

Ensin se oli Launeenkadun varressa pankin ylämummossa, nyt 300 metrin päässä entisessä Lähteen koulussa jalkapallostadionimme ”Häkin” vieressä.

Paikka umpikadun päässä on erinomainen ja rakennus kaunis. Jos joku erityinen paikallisen yhteisön henkinen keskus on nimettävissä, täällä syvässä etelässä se sijaitsee kirjastolla.

Olen kirjoittanut kirjastostamme ainakin kymmenessä nuortenromaanissa. Usein se vain vilahtaa taustalla, mutta on siellä myös käyty. Ensi syksyn rompsussa kirjasto pelastetaan: se pysyy nykyisellä paikallaan, ihanana, perinnettä kartuttavana ja kohtuudella kunnostettuna.

Realisti minussa kuitenkin pelkää. Onhan tähän asti kaikki, mihin olen kotikulmillani sekaantunut, mennyttä kalua.

Että tällainen tuhovoimamies sai korkeassa iässä palkinnon Kunnialauneelaisena. Mitä tulee alun pähkinään, niin nyt lukija jo arvaa, mikä oli lauseessa totta: päivä ja paikka, samoin se että olen vanha ja kirjasto kaunis.

Omenavaras en ole. Tontillamme kurottelee taivaisiin seitsemän villiä omenapuuta. Varkaisiin ei tarvetta lähteä, päinvastoin meille voisi syksyllä tulla vaikka koko valtuusto omppuja pöllimään.

Diili on tämä: te saatte kerätä omenat, me pidämme kirjaston.

Kalle Veirto
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi