Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Kepeät mullat Kerttu-Kaarina, missä lepäätkin

Seikkailu alkoi kirjahyllyltä. Etsin 2. pääsiäispäivänä kadonnutta kirjekuorta ja löysin pinon taakse vierähtäneen kirjan. Se oli Kerttu-Kaarina Suosalmen Hyvin toimeentulevat ihmiset.

No perhana, olinkin sitä aiemmin kaivellut, vaan eipä tuo suostunut silloin paljastamaan olinpaikkaansa. Kirja on minulle tärkeä, koska Suosalmi on ehdottoman lahtelainen kirjailija ja muutenkin vallan erinomainen.

Kirjan tärkeyttä kasvattaa pikantti henkilökohtainen säie: päämies Veijo Kaipaisen esikuva oli äidinkielen opettajani Kauko Saraste. Veijo puuhaa kirjassa väitöskirjaa keskiluokkaisen perhe-elon paineissa.

Jos romaanihenkilön malli oli todellisuudessa sellaista tekemässä, niin luojan lykky ettei hän onnistunut: silloin en olisi koskaan päässyt hänen oppilaakseen eikä minusta olisi tullut kirjailijaa. Launeen yhteislyseo ja Kauko ovat antaneet kaiken kirjoittajakoulutuksen, jonka olen saanut.

Syyttäkää Kakea, jos kirjoitan kehnosti ja puuta heinää.

Kun kirja löytyi, olimme juuri lähdössä puolisoni kanssa ulkoilemaan. Keksin lennosta retkellemme kohteen ja huikkasin: ”Eikös Kerttu-Kaarina ole haudattu Vanhalle hautuumaalle Radiomäelle?”

Perustin tietoni hautapaikasta Hannu Mäkelän muistelmien Otavan aika -osaan, jossa Mäkelä kertoo vuosistaan kustannustoimittajana.

Suosalmi kuului Mäkelän kirjailijoihin. Eriskummallinen suhde saa muistelmissa runsaasti tilaa. Kerttu-Kaarina ei suoranaisesti tyrkyttänyt käsikirjoituksiaan Otavalle: ne piti käydä hakemassa häneltä kotoa hellästi maanitellen. Samalla joutui antautumaan Suosalmen ja hänen puolisonsa, taidemaalari Jorma Kardénin kestittäväksi. Mäkelä kuvaa vierailujaan lämpimästi.

Vuonna 2001 Kardén ja Suosalmi siirtyivät enkelikuorolaisiksi peräjälkeen. ”Jää vain muisto ja hauta, joka Lahden radiomastojen luona on”, Mäkelä kirjoittaa. Sinne siis.

Kuljimme kuulaassa kevätillassa tunnin poikineen ympäri Vanhaa hautausmaata. Ensin tutkittiin muistolehto, sitten käveltiin eteläreunaa pitkin idästä länteen. Länsiaidalta käännyttiin pohjoiseen, ja kun sinne tultiin, matka jatkui pohjoisreunaa takaisin itään.

Katsastimme pienen hautausmaan kivistä hyvinkin kaksi kolmannesta. Minun sukulaisiani löytyi (kippis, esi-isät!) ja lukuisia nuoren Lahden merkkihenkilöitä vankoissa sukuhaudoissa. Outoja nimiä, tuttuja. Kummallisia tarinoita, kaikki kiveen hakattuina.

Ihana ilta siitä kehkeytyi, retkipaikan valinta ei kaduttanut meistä kumpaakaan. Mutta Kardénin ja Suosalmen hautaa emme onnistuneet löytämään. Niinkin kerettiläinen ajatus putkahti mieleen, että olisiko muistelija Mäkelällä mennyt hautuumaat ja harjut sekaisin. Anteeksi vaan, Hannu.

Jos olisin Facebookissa tai muun somen syövereissä, Suosalmen haudan arvoitus olisi varmaan ratkennut joukkovoimalla päivässä parissa.

Koska en ole, joudun kirjoittamaan pakinan. Kun tämä julkaistaan, joku ystävällinen ihminen kenties ottaa minuun yhteyttä ja osoittaa oikean paikan. Siitä saa sitten aikanaan uuden jutun. Niin tämä mylly pyörii.

Kalle Veirto
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi