Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Hyvä vartti keskittymiskyvyttömän kirja-aitassa

Aivotutkija Minna Huotilainen eritteli Hesarissa lukemisen hyödyllisyyttä elämämme eri aikoina. Luin ja huomasin, etten osaa vieläkään lukea.

Näin Huotilainen aikuisen lukemisesta:

”Kirjan lukeminen on myös hyvä testi aivoille ja keskittymiskyvylle. Jos ei enää pysty lukemaan kirjaa keskeytyksettä, ja on siihen ennen pystynyt, on syytä huolestua.”

Huolestuisinko?

Meille tulee kaksi 7-päiväistä sanomalehteä, kolme aikakauslehteä plus Uusi Lahti, Omalähiö ynnä muut. En tietenkään tavaa niitä kannesta kanteen, tutustun kuitenkin aina.

Kirjoja on luvussa tällä haavaa puolensataa. Niistä 27 on yöpöytänä toimivalla tuolilla: muun muassa Saarikosken Asiaa tai ei, Meren novellit, Siltalan keskiluokkakirja, ohut kirja Marxista, kaksi runoantologiaa, Kävelyn filosofiaa…

Työpöydän pinoissa on parikymmentä lisää, osa lainattuja. Tv-tuolin vieressä lepää muutama, joita selaillaan viihtymisen lomassa.

Viime viikolla luin näistä kaikista ehkä kuutta kirjaa, kutakin 1–30 sivua. Runokirjasta riittää yksi sivu.

Olen lukenut kuluvana vuonna parikymmentä romaania. Vahvin oli ranskalaisen Louis-Ferdinand Célinen Niin ­kauas kuin yötä riittää, julkaistu 1932. Se on hillitön, anarkian täyttämä nihilistinen syöksy. Voi miten ohut lanka pitääkään meidät tollot kiinni valheissa ja uskollisuudessa!

Oikein hävettää tällaisen rinnalla olla nuortenkirjailija, joka syöttää toiveikasta pajunköyttä kasvaville ihmislapsille. Mutta niin on tehtävä: pitää olla teesi ja antiteesi, jotta saadaan synteesi ja edes hento valonsäie maailmaan.

Tätäkään ylistämääni teosta en toki kahlannut läpi kokonaan: luin alusta 130 sivua, lopusta 50 ja sitten sieltä välistä pompahdellen yhteensä 101. Kirjassa on 520 sivua.

Céline leimattiin toisen maailmansodan jälkeen natsien myötäilijäksi. Kun kirjan lukee, ymmärtää mistä se tuli.

En yleensä lue varttia pidempään kerrallaan. Mieluiten luen viisi sivua yhdestä kirjasta, sitten pari toisesta ja runon päälle. Joskus kirja lepää viisi kuukautta. Kun sen avaa taas, se herää henkiin kuin eilispäivä.

Väärin luettu?

Olen koko elämäni ollut törkeän rauhaton ja laiska. Alakoulussa tuli ”hätä” jo vartin jälkeen, ja pyysin päästä vessaan, jossa kulutin seuraavan vartin, jotta kestän tunnin loppuun. Soittivat koulusta kotiin ja kysyivät, olinko sairas.

Juu. Vika on päässä ja pysyy.

Lukiossa olin ylivoimainen myöhästymiskuningas, universtaalla kiersin luentosalit kaukaa. Työpaikalla tuskin koskaan istuin puolikastakaan tuntia paikallani, palavereista puhumattakaan.

En ole koskaan ahminut kirjoja keskeytyksettä, eikä minulla niinikään ole keskittymiskykyä, joka huonontuisi.

Huotilainen korostaa, että lapsukaisille tulee lukea ääneen. En muista, että minulle olisi luettu enkä minäkään lukenut omilleni. Mutta ei lukemisessa ole mitään oikeaa ja väärää. Lukee miten lukee. Ja kun kirjoja on, niihin voi tarttua, jos halu syttyy.

Halua voi houkutella esiin. Lupasin aikoinaan jälkikasvulle satasen Tuntemattomasta ja jouduin sen pulittamaan. Ilolla.

Kalle Veirto
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi