Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Hyvin haukuttu mutta toimi tavallaan

Kävin leffassa puolisoni ja mummon kanssa. Se, että katsastettavaksi valikoitui Olavi Virta, ei ollut vastenmielistä. Lehdistön työ oli synnyttänyt elokuvaa kohtaan vinoa mielenkiintoa.

Lokakuun alun messukeikalla silmiini osui Turun Sanomat ja siinä rapsakka arvostelu, jossa elokuvaa luonnehdittiin tavanomaisen huonoksi Timo Koivusalon elokuvaksi. Tähtiä yksi.

Myös IS lyttäsi leffan. HS antoi kaksi painomustetahraa ja inhimillinen Etlari hyvin perustein kolme. Noin pahasti pöllytettyä pätkää en ollut aikoihin nähnyt.

Lehdistön miinusmerkkisestä markkinointituesta huolimatta Kino Iiriksessä oli tupa täynnä. Yleisön keski-ikä oli 65 vuotta, ja se takasi etteivät karkkipussit rapisseet ja kännykät välähdelleet.

Olavi Virrasta tiesin vain, että hän oli nuorena komea jätkä ja kehittänyt pehmeän, miehekkään lauluäänen. Tiesin myös, että hän kallisteli kuppia ajan tapaan ja enemmänkin, ja siitähän joutuu ennen pitkää maksamaan. Tässä tarinassa aika nopeasti.

Elokuvan katsottuani tiesin tasan saman verran. Ja sitten kävin kotona Wikipedian kimppuun ja kaivoin entisestä Sysmän Ilmènistä lisää tietoutta. Havaitsin että kulttuuritohtorimme Markku Koski on väsännyt Peter von Baghin ja Pekka Aarnion kera kehutun Legenda jo eläessään -teoksen. Tilasin sen kirjastosta.

Kokonaisuudessaan ilta elokuvissa oli onnistunut, mummikin tykkäsi. Toki Virta-leffa oli vain yhden elämäntarinan kuvakirja eikä siinä ei ollut Sitä Jotakin: otetta, omaa hahmoa, särmää.

Säkenöivää voimaa ja soivaa ristiriitaa olisi kenties tullut, kun olisi kirjoittanut tarinaan kertojan: kertoja syöttäisi tärkeää yhteiskunnallista analyysia iskelmän ja suomalaisuuden suhteesta, sodasta ja Olavista, viinasta ja meistä, ja kankaalla olisi tämä mitä oli.

Jotenkin pidin silti, puutteineen. Yhtä syvä ja hyvä tämä oli kuin Taru sormusten herrasta. Moni näyttelijä teki kelpo työtä. 2,8 tähteä.

Seuraavaksi ajattelin tarkastaa Tuukka Temosen Sarasvuo-elokuvan, jolle Hesarin kukkopilli vihelsi yhden tähden, Etlari kaksi.

Mitä sen väliä. Yksi osa taidekokemusta on täysin henkilökohtainen. On se, mistä kulmasta ja millä jalalla katsoja kohtaa teoksen. Ja sitten on luokkatausta, kulttuuritausta, koulutus, sivistys, ammatti, luojan luoma herkkyys, seura, ikä, päivän kunto jne. Me näemme saman rainan eri silmin.

Kino Iiriksessä kanssani Virta-leffan katsoneet vaikuttivat tyytyväisiltä. Kukaan ei buuannut eikä jättänyt leikkiä kesken. Myös Valmentaja-elokuva kiinnosti: ”Ton mä haluan nähdä”, neito lausui aulassa elokuvajulistetta silmäillessään, ja se toinen sanoi ”joo”.

Ammattiarvioitsijoilla on näkemystä ja valtaa, mutta ei se valta ole eikä sen pidä olla rikkomaton ja orjuuttava. Kukin taaplaa tyylillään ja lopulta lukee, kokee ja katsoo mitä lystää. Hyvästä mausta viis veisaten.

Yhden kelpo kirjan Olavi Virran aikalaisista olen jo aloittanut ja lopettanut: Lasse Erolan Tapsa, seikkaperäinen järkäle. Kirjailija Erola on alun perin Lahdesta, mistä tietysti yksi ylimääräinen tähti.

Kalle Veirto
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi