Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Kiukusta kasvoi kaunein kesämuisto

Minulla ei ole kesämuistoja jaettavaksi asti. Oma lapsuus on kadonnut kohinaan. Nuoruusvuosilta muistan sentään runolliset sadepäivät, kesätöiden jalostavan/rahoittavan kärsimyksen sekä muutaman tapauksen, joihin vahvasti vaikutti alkoholi.

Ajankohtainen muisto on kesäyö vuodelta 1986. MM-jalkapalloa pelattiin Meksikossa ja lähetys ottelusta PIIP vastaan PIIP-PIIP tuli myöhäistunteita. Alkuillan mellastimme ystävien kanssa Nuutti-Grillissä, josta kiidettiin Lahden eteläisiin kaupunginosiin telkkarin ääreen.

Matsievääksi värkättiin lämpimiä voileipiä. Se joka ei osallistunut tekemisiin, sai laiskan miehen lisänä herkullisen juustokuoren alle hammastikkuja ja talouspaperia. Eikä huomannut mitään!

Kuten esimerkissä, henkilökohtainen on tärkeämpää kuin yleinen. Samassa hengessä on rehellisesti sanottava, että 1980-luvun Lahti oli kymmenen kertaa mielenkiintoisempi kaupunki kuin mikään, mitä on näillä harjuilla nähty 90-luvun laman jälkeen.

Vuoden 2018 Lahti jättää minut kylmäksi syystä tai toisesta. Osasyy saattaa olla se, että silloin kerran olin nuori, nyt vietän nuoruuteni viimeisiä päiviä.
 

Paras kesämuistoni ei sekään liity kotikaupunkiini, ei muuta kuin että täältä auton nokka kääntyi kohti pohjoista.

Lapset olivat kouluiässä tai sen kynnyksellä, ja meillä oli ristivetoa loman vietosta. Tulikivenkatkuisten neuvotteluiden jälkeen suostuin laskeutumaan katolta korjaamasta piipunpeltiä, kun muut istuivat jo autossa.

Pakkasin pikaisesti. Viimeisenä ehtona vaadin päästä kuskin paikalle, ja kun pääsin, kaahasin helteistä maantietä kuin viimeistä päivää suuntana Savo ja mummin mökki.

Sille matkalle se kiukku suli. Karttulassa ostettiin 200 eurolla karkkeja, kaljaa, kahvia, makkaraa, limua, perunaa sekä Hötin leipää, ja kai siinä joku tomaattikin kassiin sujahti.

Viimeinen 20 kilometriä on hiekkatietä, sitten kinttupolku kääntyy metsään, jonka keskeltä ilmestyy tuhansien järvien maassa Se Järvi. Tunnin kuluttua sauna oli kuuma, Ylen radio Savo soi ja kaikki oli lempeää ja onnellista.
 

Reissulta ei löydy ainuttakaan valokuvaa, silloin kun ei eletty kamerakännyköiden ja somen aikaa. Olimme keskenämme, uutiset tulivat radiosta ja luettavana oli vanhoja Akuja, Savon Sanomat ja Eeva vuodelta 1981.

Kelit suosivat, järvi huokui lämpöä. Opetin lapset sillä lomalla uimaan, mikä saattaa olla suurin saavutukseni kasvattajana. Kaikki ruuat syötiin, ja henkilökohtaisesti vastasin siitä, ettei oluitakaan tarvinnut ajaa takaisin Lahteen.

Oli ihanaa retkottaa lämpimässä tuvassa yltäkylläisenä seurana oma perhe ja radion lempeä sointi. Missään ei ollut mitään minne olisi kaivannut eikä mikään maailmalta kaikuva raakunta rikkonut keskinäistä yhteyttämme.
 

Olen maksanut puolisoni kanssa monesta lomamatkasta tuhatlappusia, eikä mikään niistä mene lähellekään. Se oli se hetki silloin, ainutkertainen, ei toistettavissa. Aivan niin kuin uimaan oppii vain kerran, vain kerran voi kokea jotain sellaista kuin sinä suvena. Täydellinen loma, ja ilman somesaastaa ja ainuttakaan WhatsApp-poseerausta.

Kalle Veirto
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi