Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Kiltit koirat ja niiden tyhmät omistajat

Siihen ei tarvitse kaivaa verkosta tilastoa, sen näkee omin silmin turuilla ja toreilla: koirien määrä kasvaa. Kotikadullani niitä on joka kolmannessa torpassa. Meillä myös.

Kun lähtee lenkille ennen iltauutisia, ei voi välttää kohtaamasta toista koiraa tai kahdeksaa. Ani harvoin sattuu mitään sellaista, mikä ei ole kaikista kivaa. Mutta ei se poissuljettua ole.
 

Koirat eivät ole tuhmia ja tee virheitä, me koiran omistajat kyllä. Nostan käden ylös, minä olen sellainen omistaja, teen virheitä.

Puolitoista viikkoa sitten sattui viimeksi. Näpläsin tunnetussa läjityspaikassa kännykkää ja annoin piskin etsiä vapaan toiletin metsiköstä.

En sitten huomannut, kun roihahtaen kasvaneen vehreyden keskeltä ilmestyikin koululainen. Silloin päästin suustani klassikon:

”Ai anteeksi, että koira on vapaana. Ei se mitään tee, se on ihan kiltti hauva.”

Nolo juttu. Eikä ensimmäinen laatuaan.


Kerran samassa paikassa koirani karkasi kurmoottamaan villakoiraa. Äyskintä ja kimeät vingahdukset raikuivat, mutta pahemmalta onneksi vältyttiin. Toisella kertaa se lähti kotipihalta tielle piskin perään niin että heilahti. Näin siitä huolimatta, että Nallua on kyllä koulutettu.

Vastaavasti vapaana juosseet isommat elukat ovat käyneet kiinni Nallun niskavilloihin. Asiat on aina selvitetty sivistyneesti.

Arvostan ihmisiä, jotka ottavat onkeensa ikävistä tapauksista ja hyväksyvät ajatuksen, että kaikki kiltit koirat pidetään vastedes kytkettyinä.

Ja jos tilanne on sellainen että tarvitaan aitaus, aitaus rakennetaan.


Koirat eivät tee virheitä. Jotkut rodut ja yksilöt voivat silti aiheuttaa väärissä käsissä vaaratilanteita. Olivat ne sitten koulutettuja, ja varsinkin jos eivät ole.

Pyöräilen vuodessa 4–7 tuhatta kilometriä. Matkan varrella ohitan monen sorttisia elukoita ja taluttajia: pikkulapsia ulkoiluttamassa rottweileria, lastenrattaita kännykkä korvalla tuuppivia superäitejä joilla säntäilee flexin perässä pari terrieriä sekä tietenkin pullistelijoita joilla on hihnassa munanjatke.

Kolmesti koira on karannut perääni akillesjänteitä näykkimään. Ne pari viime hetken hihnan kiristykseen pysähtynyttä susikoiraa ovat säikäyttäneet sitäkin pahemmin.

Tämän vuoden sydämentykyttäjä ilmaantui eteen Helsingintien pyöräväylällä: hento nainen ulkoilutti dobermannia joka pyrki kaikin voimin tempautumaan hänen niskalenkistään ohikulkijan kimppuun.

Ja minä sentään köhin ja kilautin vienosti kelloa 50 metriä ennen kohtaamista.
 

Puhutaan sääntö-Suomesta, mikä on kuulemma taantumuksellinen jäänne ja rajoittaa kansalaisten nautintaoikeuksia.

Hällä väliä, kokemusteni perusteella toivon koiranomistajille lisää sääntöjä: omistajapassit, pakollisen koulutustodistuksen ja rankimpien rotujen omistajille vaatimuksia, veroja ja uhkasakkoja.

En panisi pahakseni sitäkään, jos joitain rotuja kiellettäisiin kokonaan kuten Tanskassa.

Meidän kilttiä koiraa tuo ei koske. Se on jo vanha ja sairas ja jättää meidät pian ikävöimään loputonta leikkimieltään. On ne vaan ihania, omat koirat.

Kalle Veirto
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi