Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Valkoiset, punaiset ja ne muut

Pari viikkoa siten pyöräilin kaupalle kermaa hakemaan. Reitti kulki ohi Launeen kirjaston (säilytettävä ja korjattava!). Sen laaja piha ja ympäristö olivat täynnä autoja viimeistä paikanpuolikasta myöten.

Lastenkirjan julkistamistilaisuus? Ei, tutkija Marjo Liukkonen oli kertomassa tuoreesta teoksestaan, joka käsittelee sisällissotaa ja Hennalan naismurhia 1918.

Kutsu oli kaikunut yli kenttien ja kaupunginosien. Puoli tuntia myöhästynyt ei saanut edes jonotusnumeroa aulaan.

Sisällissodan merkkivuosi on tuottanut erinomaisia kirjoja ja lehtijuttuja. Tiedot tarkentuvat, kokonaiskuva uudistuu. Historia kirjoitetaan taas uudelleen, eikä se tähän lopu.

Minulla oli universtaalla virallisena pääaineena historia (oikeasti sähly), joten uskoisin olevani aiheeseen paremmin perehtynyt kuin kansalainen keskimäärin.

Mikään ei ole varsinaisesti häirinnyt. Taiteessa on tapana eläytyä ns. heikomman ankaraan osaan ja kuvittaa kärsimystä, ja sitä on taiteelta saatu. Mannerheim-kritiikkiä myös, totta kai.

Saksan rooli vuoden 1918 tapahtumissa oli ilmeisesti suurempi kuin vanhastaan kuvittelin ja venäläisten pienempi.

Totuuskomissiota ja ryhmäanteeksipyyntöjä en sisällissodan tiimoilta kaipaa.

Mitä oman sukuni tarinasta tiedän, isovanhempani kuuluivat enemmistöön: eivät punaisiin eivätkä valkoisiin, vaan sivustaseuraajiin.

Isän vanhemmat viljelivät vuokratilaa Kärkölässä ja olivat jo keski-ikäisiä, samoin Kittelänlinjoilla asunut äidinisä. Se on selvää, ettei kumpikaan sukuhaara punaisia peesannut.

Punaiset toivat Lahteen aseidenkalistelun ja oman järjestyksensä ja ”häiritsivät” aikansa tolkun ihmisten elämää ja arkea.

Semmoinen sattumus sukuani kohtasi, että isänisä pidätettiin punaisena keväällä 1918 ja suljettiin piikkilankojen sisään.

Vankeusaika jäi lyhyeksi. Isänäiti, minulle Mamma, kävi hänet sieltä tuttujen (valkoisten?) kanssa hakemassa pois:

”Ei tämä mies jouda täällä virumaan, olis kotona töitä!”

Tuon repliikin otan totena. Sitä jutun osaa, jossa myös Mannerheim on mukana, en. Näitä anekdootteja suvussa riittää, kylmät tosiasiat löytyvät kirkon kirjoista.

Kova kokemus sisällissota oli. Isäni kertoo Länsiharjun koulun historiikissa, kuinka vielä 30-luvulla vapaussodan (käsite kirjasta) perintöä setvittiin välitunneilla koulupoikien kesken nyrkein.

Isäni ja osa hänen veljistään kuului 30-luvun lopulla suojeluskuntaan. Sodista isä tuli takaisin sosialidemokraattina. 

Nykyisessä perheessäni ja ystäväpiirissäni elää rinnakkain vähän valkoinen ja hiukan punainen Suomi, eikä meidän näistä tarvitse riidellä. Lätkästä ja futiksesta löytyvät verevämmät ainekset.

Kun kuulin Suomen valinnasta ykköseksi onnellisuudessa, ajattelin ensin että älytöntä paskaa! Mutta kun mietin perhettäni, sisaruksiani, ystäviäni, sukuni tarinaa ja Suomen tarinaa, niin ehkä siinä jotain perää on.

Siitä mistä sata vuotta sitten aloitettiin sovun hierominen, on menty eteen- ja ylöspäin loikka-askelin jokaisella saralla. Tämän voinevat faktabaarin kantapeikot tarkistaa ja leimata.

Kalle Veirto
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X