Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kirjaelämää Lahdessa

Kauan eläköön koti, uskonto ja isänmaa!

Jos haluat edustaa vanhoillista mieltä, vastaat seuraavaan väitteeseen kyllä. Väite kuuluu: perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.

Mieleen pomppaa Kari Suomalaisen pilapiirros, jossa möllöttää paksu, kypäräpäinen liperikaula (kok.). Tuon eltaantuneen pierun arvojakoako kaupunkilainen kannattaisi?

Asioita on aina tarkasteltava monesta eri näkökulmasta. Jos ajattelen, että koti on se turvallinen paikka, jossa saa rakkautta, ruokaa ja puhtaat lakanat, niin mitäs pahaa siinä on.

Ja jos uskonto on sellainen kuin meidän yhteinen (72% kuuluu) luterilainen sovelluksemme, suurta sortoa ei synny. Suomen kirkko on varsin humaani ja suo vapauden vakaumukseen myös muuhun uskoville ja aivan uskomattomille.

Isänmaa on toki nationalistinen mörkö, eikä nauti kannatusta parhaimmiston piireissä. Meille perustason suorittajille suomenkielinen kulttuuri on yhä arvokas. Eikä rauhantahtoisessa, vähemmistöjään kunnioittavassa ja yhteistyöhaluisessa kansallisvaltiossa isoa vikaa ole, kun paratiisia ei ole vielä perustettu.

Tässä valossa koti, uskonto ja isänmaa antavat mainion arvopohjan politiikalle. Etenkin jos politiikka on yhtä kuin Suomen kansalaisten onnen ja hyvinvoinnin edistäminen.

Joskus tuntuu, että arvot ne vasta ovatkin viheliäistä kusetusta. Ne ovat pelkkä julkisivu, joka peittää kaunokirjoituksellaan sumutuksen ja mädät kompromissit.

Kaikilla itseään kunnioittavilla tahoilla on arvot kirjattuina, Nordeallakin. Sitä siellä ei lue, mutta kaikista suurin arvo pankkitoiminnassa on rahan arvo, voitto. Kun hyvin käy, tuuli sentään häpsii setelikasasta verotuloja valtiolle.

Lahden kaupungin strategisista lausekkeista tykkään tästä: rohkaisemme omavastuuseen ja osallisuuteen. Suomeksi se on samaa kuin menkää töihin, maksakaa veronne ja hoitakaa itsenne, lapsenne ja vanhuksenne. Kaupunki jeesaa.

Ajatus ei sodi arvojani vastaan sen enempää kuin Juhana Vartiaisen äskeinen päästö: ”jokaisella on velvollisuus elättää itsensä”.

Kyllä. Mutta siitähän se peli vasta alkaa, eivätkä kaikki taaskaan voita.

Minun arvoni? Arvostan ystävyyttä (oikeita ystäviä ei koskaan ole liikaa), toveruutta (kuten ay-liike), suvaitsevaisuutta (arkisena asenteena), luotettavuutta (virheetön ei ole yksikään), anteliaisuutta (älä kaikkea hassaa!), väkivallattomuutta ja kohtuullisuutta.

Olen myös antanut itselleni käskyn: iloitse hiljaa siitä ansaitsemattomasta onnesta, joka on osaksesi langennut. Motoksi käy ”ystävällisyys ei maksa mitään”.

Sitäkin oppi-isäni Mark Twain tosin kehottaisi käyttämään kohtuudella.

Miten suhtaudut tähän väitteeseen: suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ahkeruudessa ja lahjakkuudessa voidaan palkita?

Itse vastaan: kyllä. Jos saa jatkaa, lisään ettei erojen nyt kymmenkertaisia pidä olla. Kolminkertainen on sopiva kiihoke.

Jos tienaan satusetänä 50 tonnia vuodessa, niin kyllä Sandbergin Timollekin pitää riittää 150. Kuten fiksut lukijat ymmärtävät, esimerkiksi on täysin kuvitteellinen.

Kalle Veirto

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo käyttänyt ilmaisen tutustumisjaksosi?

Tilaa ESS Verkko nyt 4 kk vain 10 € / kk

(norm. 14,50 € / kk)

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Kirjaelämää Lahdessa

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X