Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kari Enqvist

Robottiavatar ja virtuaalimaailma hoitavat matkailun puolestasi, mutta jotain jää uupumaan

Matkailun sanotaan avartavan. Maansa ulkopuolella ahkerasti lomailevat suomalaiset tietävät tämän hyvin. Innostus on leviämässä myös kiinalaisiin, kuten Finnairin lennoilla voi todistaa.

Matkailun räjähdysmäinen kasvu on häkellyttävää. Kaksisataa vuotta sitten tien päällä olivat vain englantilaisen yläluokan vesat, joiden nuoruuteen kuului eurooppalainen kiertomatka, Grand Tour. Sen jälkeen poika ei enää ylittänyt kanaalia kuin siirtomaiden hallitsemiseksi.

Massamatkailu syntyi toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1950 tanskalaiseen Tjaereborg-nimiseen kylään iski kaukokaipuu. Kylän pappi ja kanttori haikailivat ulkomaille, mutta rahaa siihen ei kummallakaan ollut.

Modernin joukkorahoituksen henkeen he panivat lehteen ilmoituksen Espanjaan järjestettävästä bussimatkasta. Halukkaita ilmoittautui kaksi bussillista. Espanjan rajalla tanskalaisia ei kuitenkaan meinattu päästää maahan, kun lupa valuutan tuonnista puuttui.

Silloin matkanjohtajana toiminut pappi tempaisi taskustaan Daellsin halpatavaratalon kuitin. Se sijaitsi aikoinaan Kööpenhaminan keskustassa. Siellä asuneena muistan hyvin nyt jo toimintansa lopettaneen Daellsin kuitit. Ne olivat isokokoisia, ja yläkulmaan oli painettu komea, punavalkoinen Tanskan lippu.

Se riitti vakuuttamaan Espanjan rajavartijat.

Loppu onkin sitten historiaa.

Keskiluokkaistuvan Aasian myötä matkailu sekä lisääntyy että halpenee. Jossakin vaiheessa rajan on silti pakko tulla vastaan. Turisteja alkaa olla vaivaksi saakka, kuten Barcelonassa, tai sitten öljyn loppuessa kerosiinin hinta nousee niin, ettei lentämiseen ole varaa kuin miljonääreillä.

Silloin avuksi voi huutaa virtuaalitodellisuutta. Tietokone päälle, lasit silmille ja matkailemaan. Ongelma on, ettei virtuaalitodellisuus ole … no, totta. Aasialainen haluaa nähdä revontulet livenä, oikeasti. Suomalainen tahtoo Pattayalle, jotta voi oikeasti maata rannalla.

Entä robottiavatar? Olisiko se ratkaisu turvatarkastuksiin ja lentokoneiden ahtauteen? Vetäisimme puvun päällemme ja ohjaisimme Madridin katuja askeltavaa robottia. Näkisimme sen silmillä, tuntisimme tuulen kasvoilla, aistisimme hajut ja liikenteen äänet, olisimme paikan päällä kuin oikeasti.

Ongelmaksi muodostuisi pieni viive, joka robotin käskyttämisestä syntyy. Signaalien täytyisi kimmahdella korkealla radalla kiertävien GPS-satelliittien kautta, ja suojatietä ylittäessä sekunnin puolikaskin voi olla kohtalokas.

Avatar voisi kenties istuskella nähtävyyksiä kiertelevässä turistibussissa. Se olisi pieni lohtu, muttei riittäisi kokonaan poistamaan ihmisen luontaista kaukokaipuuta.

Siitä oli kysymys myös yli puoli vuosisataa sitten, kun seisoin Lahdenkadun syrjässä ja merkitsin muistiin ohi ajavien autojen rekisterinumeroita. Järjettömämpää harrastusta on vaikea kuvitella. Tosin tuolloin kilvestä saattoi lukea auton kotipaikan ja ihmetellä, mikä oli tuonut vaikkapa Kuopion miehen näin kauas.

Mutta voi sitä riemua, kun joskus - äärimmäisen harvoin - katua ajoi ulkomaanelävä! Millaista siellä mahtoi olla? Miten sinne pääsisi?

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa.

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Kari Enqvist

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X