Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Helena Salakka

Emme me oikeasti tiedä

Kaverini kertoi minulle, että oli saanut tarpeekseen. Hän ei jaksanut lukea enää yhtään yhden ystävänsä kuulumista Facebookissa ja piilotti tämän tilapäivitykset. Hän ei halunnut nähdä enää yhtään kuvaa, joissa tämä äiti poseerasi lapsiensa kanssa sävy sävyyn puettuina. Hän ei halunnut lukea siitä, että tyyppi on jälleen päässyt uuteen unelmatyöhönsä.

Kuukautta myöhemmin kaverini sanoi, että häntä hävetti. Hän oli kuullut ystävältään, että tämä oli sairastunut MS-tautiin. Ystävä oli halunnut pitää sairautensa salassa, koska ei halunnut, että ihmiset näkevät hänet ennen kaikkea sairauden kautta.

Luulemme usein tietävämme, mitä muille kuuluu. Oikeasti me emme tiedä, mitä kaikkea lähimmäisemme käyvät parhaillaan läpi. Se työpaikan ärsyttävä tyyppi, joka ei koskaan morjesta, kärsii edelleen ujoudesta kuin koulupoika. Se täydellinen herrasmies, joka muistaa vaimoaan joka viikonloppu kukilla, muistaa häntä vielä useammin nyrkeillä. Se vanha luokkakaveri, joka kuvissa näyttää kovin vanhentuneen, käy joka ilta tunnin ajomatkan päässä huolehtimassa ikääntyvistä vanhemmistaan.

Sosiaalinen media viihteellistää arkeamme ja olemme lähteneet siihen ihan vapaaehtoisesti mukaan. Emme kirjoita lyhyeen tilapäivitykseen, että kylläpä väsyttää. Kirjoitamme siihen, että leikin koko päivän sairasta valasta lasten kanssa, että saisin välillä torkkua lattialla. Yritämme olla hauskoja silloinkin kun tarvitsisimme apua.

Vaikka tiedämme, että ystävämme päivittävät sosiaaliseen mediaan vain yksittäisiä nostoja elämästään, silti unohdamme kokonaisuuden. Yksi yksinhuoltajaystäväni kertoi, että hänen sukulaisensa otti yhteyttä ja kysyi, että oletkos sinä enää ollenkaan kotona lasten kanssa, kun sinulla on niin paljon bilekuvia. Harva meistä raportoi somessa arkeaan sellaisena kuin se oikeasti on.

Olin kerran työpaikan palaverissa, jossa johtaja kertoi määräaikaisen työntekijän saavan vakituisen paikan. Kukaan ei reagoinut hienoon uutiseen. Yksikään kollegoista ei onnitellut tilanteessa työntekijää. Vastaavasti kerran olin tilanteessa toisessa työporukan tapaamisessa, jossa yksi tiimi oli epäonnistunut projektissaan. Kummassakin palaverissa aisti hiljaisen häpeän.

Mielestäni yksi ihmisyyden mittari on se, miten suhtaudumme lähimmäistemme vaikeuksiin ja toisaalta menestymiseen. Osaammeko iloita ja onnitella ystävää silloin, kun on aihetta juhlaan? Vai koemmeko työkaverin tai ystävän menestyksen uhkana? Entä jaksammeko tukea ystävää silloin, kun hänellä on vaikeaa? Syöpään sairastunut ystäväni kertoi, että yllättävän moni ei jaksa. Hän kertoi myös, että on ollut mahtavaa, kun jotkut ovat yksinkertaisesti kysyneet, voivatko he jotenkin auttaa.

Toisen ihmisen todelliseen tuntemiseen on edelleen olemassa keino. Yhteydenotto. Se tuntuu aina yhtä hyvältä.

Helena Salakka

Kirjoittaja on valtuutettu ja pikkutytön sekä -pojan äiti.

Helena Salakka
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Helena Salakka

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi