Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Eppu Salminen

Eppu Salminen: Ilta Dublinissa

Kuva: Tuomas Linna

Istuin vuonna 1994 dublinilaisen teatterin katsomossa irlantilaisen ystäväni kanssa. Sali oli täynnä. Lavalla valokeilassa oli pöytä ja drinkkilasi. Niiden ääressä istui vakavan oloinen nuorimies. Hän alkoi kertoa meille tarinaa omasta elämästään, tapahtumista pienessä rannikkokaupungissa, yhden kuuman kesäpäivän aikana.

Mies oli viettänyt aamua talonsa puutarhassa vaimon ja kolmen lapsensa kanssa. Aurinko paistoi. Lapset leikkivät ja vaimo luki kirjaa. Mies avasi rommipullon. Kesken kuudennen drinkkinsä, hän äkisti laski lasinsa pöydälle, nousi ylös ja käveli ulos pihalla olevasta portista.

Mies suunnisti lähimpään pubiin ja tilasi lisää juotavaa. Hän jatkoi matkaansa kaupungille, iski naisen ja meni tämän luokse harrastamaan seksiä. Tämän jälkeen tie vei taas baariin. Seurasi lisää sekoilua, viinaa ja naisia.

Näytelmän käänteet olivat niin bukowskimaisen hulluja, että nauroin useasti ääneen. Jossain vaiheessa tajusin, että kaikki muut olivat hiljaa.

Sehän oli mustaa huumoria. Miksi olin ainoa joka nauroi?

Väliajalla kysyin ystävältäni olinko ymmärtänyt esityksen väärin? Sehän oli mustaa huumoria. Miksi olin ainoa joka nauroi?

Ystäväni selitti Guinnessia siemaillen, että näytelmän teema ja tarina näyttäytyivät minulle eri tavalla kuin paikalliselle katsojalle.

– Sinusta päähenkilön överiksi menevät seikkailut tuntuvat hauskoilta. Mutta meistä moni tietää miehen sekoamisen syyn. Omakohtaisesti.

Näytelmän kertoja tapasi vaimonsa ensimmäistä kertaa teininä koulun bileissä. Ei seksivalistusta. Ei ehkäisyvälineitä. Raskaus. Elinikäinen, ei-toivottu avioliitto. Lisää lapsia. Katolisen kirkon ansasta oli vaikea paeta. Mitäs panit?

Eräänä päivänä miehellä tai vaimolla vain naksahtaa päässä.

Katsojat seurasivat päähenkilön kujanjuoksua myötätuntoisella hiljaisuudella. He ymmärsivät ja samaistuivat. Toisella puoliskolla en enää nauranut. Mies palasi näytelmässä lopulta perheensä luo, mutta kaiken ylle jäi leijailemaan hiljainen suru.

Kun kävelimme ulos teatterista, ymmärsin enemmän irlantilaisesta todellisuudesta. Mietin mitä epätoivoa tunsivat synnyttämään pakotetut raiskauksen tai insestin uhrit? Entä tapaukset, joissa nainen joutui menemään vihille päällekarkaajansa kanssa?

– Mitä jos kyseessä olisi oma tyttäresi?, ystäväni kysyi.

Hän ei odottanut vastausta.

Paljon on muuttunut vuodesta 1994. Irlantilaiset taistelevat itseään vapaiksi kirkon holhouksesta. Ihmisoikeuksia rajoittavia lakeja on kumottu. Kun viime kuun kansanäänestyksessä naiset saivat vihdoin oikeuden päättää omasta kehostaan, Irlanti liittyi lopullisesti sivistysmaiden joukkoon.

Se kirjoittaa itsestään uutta ja onnellisempaa näytelmää.

Kirjoittaja on lahtelaistaustainen näyttelijä.

Eppu Salminen
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Eppu Salminen

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X